Kehitysyhteistyö Irakissa

Kolme tyttöä mutaisella kadulla. Kaksi tytöistä kävelee, yksi tytöistä on pyörätuolissa, jota toinen tytöistä työntää. Pyörätuolissa olevalla tytöllä ei ole jalkoja.

Irakia ovat runnelleet pitkäkestoiset konfliktit, ja maan tilanne on edelleen epävakaa. Lähes puolet väestöstä elää köyhyydessä, ja lapset eivät vieläkään pääse monissa paikoissa kouluun.

Tilanne on erityisen haastava Kurdistanin alueen lapsilla ja nuorilla, jotka ovat eläneet konfliktien ja epävakauden keskellä jo pitkään. Esimerkiksi Halabjan kaupungin asukkaat kärsivät sotien lisäksi 1980-luvulla tehtyjen kemiallisten iskujen aiheuttamasta traumasta. Ympäristön saastumisen vuoksi alueella syntyy myös tavallista enemmän vammaisia lapsia.

Tukea vammaisten lasten koulunkäyntiin

Fidan maaohjelma tukee vammaisten lasten ja nuorten oikeutta käydä koulua. Tavoitteena on vähentää koulupudokkaiden määrää ja koulukiusaamista sekä lisätä yhteisöjen tietoisuutta vammaisten lasten oikeuksista.

Fidan kumppaneina toimivat paikalliset järjestöt ja verkostot: Together to Protect Human and Environment; Halabja Disabled Organisation; Yes We Can – Network ja Assemblies of God -kirkko. Työtä toteutetaan Erbilin, Halabjan, Ninewan ja Kirkukin alueilla.

Kestävän kehityksen koulu -malli laajenee uusille alueille

Fidan maaohjelma edistää vammaisten lasten oikeutta osallistua varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen. Opettajia koulutetaan lapsilähtöisistä ja osallistavista opetusmenetelmistä. Kestävän kehityksen koulu -mallia ja siihen liittyvää opettajanopasta laajennetaan uusiin kouluihin. Myös lasten kerhotoimintaa laajennetaan uusille alueille.

Vammaisille lapsille ja heidän vanhemmilleen tarjotaan psykososiaalista tukea ja vertaistukiryhmiä. Paikallisten vammaisjärjestöjen toimintaa tuetaan koulutusten avulla. Yhteisöille järjestetään koulutusta kuukautis- ja seksuaaliterveydestä ja -oikeuksista.

Yrittäjyyskoulutusta työttömille nuorille

Irakissa on paljon koulutettuja nuoria työttömänä, minkä vuoksi Fida järjestää yhdessä Together-järjestön, yritysten ja yliopistojen kanssa yrittäjyyskoulutuksen pilottiohjelman.

Tavoitteena on, että myös heikossa asemassa olevat nuoret, kuten pakolaiset, pystyvät perustamaan yrityksiä ja rakentamaan uudistuvaa irakilaista yhteiskuntaa.