Ajankohtaista

Eväät elämään -teemapäivät toivat maailman iholle

Fidan ja helluntaiseurakuntien koulupalvelun valtakunnallinen teemapäiväkiertue haastoi nuoret ajattelemaan arvojaan ja elintapojaan. Kampanja tavoitti suunnilleen tuhat nuorta kahdeksalla paikkakunnalla.

Eväät elämään -nimeä kantava teemapäiväkiertue starttasi maanantaina 8.5. Kihniöltä. Kiertue tavoitti kahdessa viikossa vähän yli tuhat lasta ja nuorta kouluissa, jotka ovat valikoituneet mukaan kuudesta eri maakunnasta. Päätöspäivä vietettiin Kuusamossa Rukan maisemissa. Matkaa taitettiin rekalla, jonka mukana kulki kierrätettyjä vaatteita muotinäytöstä varten, sählykaukalo ja -tutka sekä äänentoistolaitteet ulkotapahtumaa varten.

Teemapäivää olivat mukana toteuttamassa kunkin paikkakunnan helluntaiseurakuntien vapaaehtoiset.

– Yhteenkuuluvuuden tunne toisten saman ikäisten kanssa toisella puolella maailmaa antaa hyvän pohjan kasvaa aikuiseksi globaalissa maailmassa. Eväät elämään -teemapäivässä voi sanoa, että maailma tulee kylään, ja myös omaa vaikutuspiiriä pohditaan sen kannalta, mitä minun omat valintani vaikuttavat maailmassa, kertoo Fidan kehityskasvatushankkeen koordinaattori Hanna Hokkanen.

Emme soisi tämän jatkuvan

Isoja ja vakaviakin teemoja, kuten ihmisoikeuksia, käsiteltiin toiminnallisten tehtävien avulla. Oppilaat kiersivät päivän aikana työpajoissa ja pääsivät esitysten ja ryhmätöiden muodossa kertomaan myös oman näkökulmansa siihen, miten maailmasta tehdään parempi paikka.

Ylöjärvellä Vahannan koulun viidesluokkalaiset olivat etukäteistehtävänä viettäneet päivän ”kastittomana”, eli koko koulu osallistui yhteisten sääntöjen mukaan jättämään vitoset huomiotta ja aina kaikessa viimeisiksi. Teemapäivän päätteeksi luokka kertoi kokemuksistaan.

– Oma opettajakaan ei puhunut meille mitään ja meni eri pöytään syömään. Vaikka harjoituksen ajan asiaan pystyi suhtautumaan ihan huumorilla, emme toivoisi tämän jatkuvan, vitoset kertoivat.

Teematyöskentely haastoi oppilaita miettimään, minkälaiset eväät he ovat omaan elämäänsä saaneet, kuinka hyvät lähtökohdat heillä on koko maailman näkökulmasta.

Fidan kansainvälisyyskasvatusohjelma on Ulkoministeriön rahoittama ja osa kehitysyhteistyöohjelmaa. Kouluvierailut toteutetaan yhteistyössä Helluntaiseurakuntien Koulupalvelun kanssa.