Ajankohtaista

”Pienistä puroista muodostuu iso apu”

Kaarinan Kotikirkon Eväät elämään -lipaskerääjiä

Kaarinan Kotikirkko on peräti yhdeksättä kertaa mukana Eväät elämään -keräyksessä. Keräyksen puuhamies Jussi Kinnunen kertoo, miksi.

Lipaskeräystiimin yhdyshenkilö Jussi Kinnunen, miksi Kaarinan Kotikirkko haluaa olla mukana kampanjassa?

‒ Olemme pieni seurakunta, mutta meillä on halu auttaa niin lähetystyössä kuin tässä Kaarinassakin. Uskomme että pienikin apu kehitysmaissa on paikallisesti iso apu.

Milloin tulitte mukaan Fidan kampanjaan?

‒ Aloitimme keräykset vuonna 2011, jolloin kohteena oli slummikoulu Bangladeshissa ja Heikki Salmelakin oli vahvasti mukana. Hesburgerilla on tehdas täällä Kaarinassa.

Millä tavoin saat keräystiimin koottua?

‒ Keräystiimin kokoaminen on välillä haastavaa, joskus taas porukka muotoutuu ihan itsestään. Ehkä myös keräyksen kohteella on vaikutusta keräysintoon.

Millaista palautetta kaarinalaiset ovat antaneet lipaskerääjille?

‒ Keräyksen aikana kuulee monenlaisia mielipiteitä. Suurin osa ihmisistä on positiivisesti mukana ja he luottavat siihen, että Fida vie avustukset perille. Kaarinassa Fidalla on tunnettavuutta ja hyvä maine.

Millä tavoin vastaat sellaisille, jotka epäilevät, ettei apu mene perille tai ettei kannata auttaa, kun maailmassa on niin paljon ongelmia?

‒ Kerron Fidan perillemenoprosenteista ja siitä, että pienistä puroista muodostuu isompi apu.

‒ Vanhemmille kerron sota-ajasta, Ruotsin avusta ja omasta avustamme karjalaisille, se tuo hädän lähelle. Oma äitinikin oli sotalapsena, ja sukumme maista annettiin osa evakkojen kodeiksi.

Kerro jokin mieleesi jäänyt kohtaaminen lipaskerääjänä.

‒ Kerran mies meni ohi ja kerroin keräyksestä. Hän vei Alkon kassin autoon, meni pankkiautomaatille, toi setelin keräykseen ja sanoi ”jos mulla on varaa ostaa viinaa, on mulla varaa auttaakin!” Se jäi mieleen.

‒ Senkin olen havainnut, että maahanmuuttajat antavat yleensä auliisti, ehkä oma tausta vaikuttaa.