Ajankohtaista

Näyttely kuukautistabuista herätteli koululaisia

On aika murtaa kuukautistabuja! -näyttelyssä Helsingissä vieraili espoolaiskoululaisia tutustumassa itäafrikkalaisten tyttöjen elämään.

Espoolaisen Tiistilän koulun Rafiki-kerho vieraili näyttelyssä 7.-9. luokkalaisten tyttöjen voimin. Kerho on toiminut syksystä 2017 alkaen ”hyvän tekemisen kerhona”. Rafiki on swahilin kieltä ja tarkoittaa ystävää. Rafikilla on tansanialaisessa Arushan kaupungissa kummikerho sekä Losikiton kylässä kummikoulu, jonka kouluruokailua kerho on avustanut jo kahden vuoden ajan. Lisäksi kerholaiset ovat järjestäneet erilaisia hyväntekeväisyystapahtumia ja -tempauksia sekä lelu- ja koulutarvikekeräyksiä.

Rafikin motto on ”little by little, a little becomes a lot” (’pikkuhiljaa vähästä tulee paljon’). Kerhossa on mukana noin 20 yläkouluikäistä tyttöä ja poikaa.

–Monet tutkimukset osoittavat sen, että hyväntekeminen lisää onnellisuutta ja onnellisuus kasvaessaan lisää esimerkiksi oppimisen motivaatiota, kerhon vetäjä Mervi Salminen kertoo.

Yhdeksän kerhon tyttöä tutustui Sanomatalon Käytävägallerian näyttelyyn, joka herätti heissä niin ajatuksia kuin tunteitakin. Näyttely pisti kerholaiset miettimään kuinka paljon kuukautisista pitäisi tiedottaa ja kouluttaa nuoria maissa, jossa sitä ei välttämättä automaattisesti tehdä. Suomessa asiat ovat suhteellisen hyvin ja kerholaiset sanoivat kokevansa olevan etuoikeutettuja asuessaan Suomessa. Asioista ei pitäisi tehdä tabuja vaan niistä pitää puhua, etenkin kun kyse on näin luonnollisesta asiasta kuin kuukautiset.

Miten saisimme teiniäidit kouluun?

Kerholaisia koskettivat etenkin tarinat teiniäideistä, silpomisesta sekä siitä miten teinit saatavat joutua myymään itseään ostaakseen kuukautissuojia. Teemat vetivät hiljaiseksi. Ei ihme, sillä kuvien tytöt olivat saman ikäisiä kuin Rafiki-kerholaiset. Ajatuksiin nuorilla nousi heti se, kuinka teiniäidit voisi saada takaisin koulunpenkille. Salmisen mukaan hienoa näyttelyssä oli se, että kerholaiset oppivat paljon nuorten tansanialaisten elämästä samalla myös sisäistäen, mikä on kuukuppi ja mitä ennestään vieras käsite tabu tarkoittaa. Kotitehtäväksi Salminen antoi tytöille kertoa ainakin yhdelle ihmiselle näyttelystä ja siitä minkälaisia ajatuksia ja tunteita näyttelyn viesti herätti.

–Näyttely oli opettajan näkökulmasta katsottuna onnistunut. Se ei ollut pelkkää kuvien katselua vaan herätti keskustelua ja ajatuksia. Tytöt alkoivat heti näyttelyn jälkeen pohtia mitä he voisivat tehdä asian hyväksi ja tämä sai minut tuntemaan suurta ylpeyttä kerholaisista, Salminen kommentoi.

Kevään aikana Rafiki-kerhosta kuvataan dokumentti Opetushallituksen hankkeeseen liittyen. Hankkeessa kehitetään elämäntaitojen eri osa-alueiden lisäämistä opetuksen yhteyteen. Rafiki-kerho edustaa elämäntaitojen osa-alueista myötätunto ja hyvän tekemisen/muiden auttamisen -taitoja. Myötätuntotaidoilla vahvistetaan oppilaan kokonaisvaltaista hyvinvointia ja ihmissuhdetaitoja sekä lisätään onnellisuutta ja oppimismotivaatiota.