Ajankohtaista

Miten laatia hyvä testamentti – 10 hyvää syytä tehdä testamenttilahjoitus Fidalle

Perjantaina 13.9. vietetään kansainvälistä testamenttilahjoittamisen päivää (Legacy Giving Day). Päivän avulla halutaan muistuttaa, että testamentin avulla perintöä voi ohjata myös hyväntekeväisyyteen. Noin joka viides suomalainen on tehnyt testamentin, mikä on kansainvälisesti verrattuna pieni määrä.

Fida on ottanut testamenttilahjoituksia vastaan vastuullisesti jo kymmeniä vuosia. Teimme 10 kohdan listan, miksi testamenttilahjoitus hyväntekeväisyyteen on hyvä päätös.

Artikkelin lopussa löydät linkin testiin, jossa voit testata tietosi, kuinka hyvin tunnet testamentin tekemiseen liittyvät asiat.

Kohta 1.

Testamentilla ilmaiset oman henkilökohtaisen tahtosi täyttymisen mitä haluat omaisuudellesi tehtävän kuolemasi jälkeen. Oman elämän suunnittelu tulevaisuuteen ja itselle rakkaimmista ihmisistä ja lähimmistä asioista huolehtiminen on tärkeä teko. Monet kokevat tärkeäksi myös testamentata omaisuuttaan itselle merkityksellisen järjestön toimintaan yleishyödylliseen tarkoitukseen. Yleishyödyllisten yhteisöjen, kuten Fidan, ei tarvitse maksaa testamentilla saamastaan perinnöstä perintöveroa, jolloin lahjoitukset kohdistuvat lyhentämättöminä avun tarpeeseen.

Testamenttilahjoituksesi kautta voit jatkaa sinulle tärkeää työn tukemista. Fidalla lahjoituksesi tuo toivon ja tulevaisuuden maailman lapsille. Jos et tee testamenttia lainkaan, eikä sinulla ole rintaperillisiä, omaisuutesi menee valtiolle.

Kohta 2.

Testamenttilahjoitus Fidalle merkitsee pysyvää muutosta monen avun tarpeessa olevan ihmisen elämään. Fidan työn keskiössä ovat lapset ja nuoret sekä haavoittuvassa asemassa elävät ihmiset. Teemme yhteistyötä paikallisten kirkkojen ja järjestöjen kanssa, joka takaa, että kauttamme lahjoitetut varat menevät juuri siihen tarpeeseen kuin pitääkin.

Sana Fida on latinaa ja tarkoittaa luotettavaa. Työmme on laadullisesti valvottua, läpinäkyvää ja turvallista. Avustustyömme Ulkoministeriön yhteistyökumppanina on jatkunut keskeytyksettä 50 vuotta, ja tänä vuonna vietämme kehitysyhteistyön 50-vuotisjuhlaa.

Kohta 3.

Testamentin laatimiseen ei tarvitse käyttää lakitoimiston tai asiantuntija apua, mutta monesti se on testamentin laatijan etu: asiantuntijan apu varmistaa, että testamentin muotoseikat täyttyvät, jotta se on lainmukainen. Fidalla tarjoamme puolueettoman asiantuntijan apua testamentin laatimiseen.  Voit olla meihin yhteydessä, kun sinulla on tarve asiantuntijan avulle.

Kohta 4.

Testamentin voit tehdä missä elämänvaiheessa vain ja voit muuttaa sitä halutessasi. Testamentti on kuitenkin hyvä laatia ajoissa, kun voi vielä selkeästi ilmaista oman tahtonsa. Vuoden 2022 testamenttitutkimuksen* mukaan yli 34 % yli 55-vuotiaista oli tehnyt testamentin, ja testamentin tekeminen on viime vuosina yleistynyt.

Voit tilata meiltä maksuttoman testamenttioppaan. Testamenttioppaasta saat lisätietoa testamenttilahjoittamisesta sekä työstämme. Oppaasta löydät myös neuvoja siihen, mitä testamentin teossa kannattaa ottaa huomioon.

Kohta 5.

Fida kuuluu Hyvä Testamenttiverkostoon ja on Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry:n jäseniä.
Hyvä Testamentti -verkoston jäsenet ovat sitoutuneet noudattamaan testamenttivarainhankinnan eettisiä ohjeistuksia:

Kohta 6.

Rehellisyys ja läpinäkyvyys: Toimimme rehellisesti ja totuudenmukaisesti, ja tavalla, joka edistää työmme tarkoitusta. Edistämme selkeää raportointia tekemästämme työstä, varainhankinnan hallinnoinnista, kuluista ja tuotoista ymmärrettävällä tavalla.

Kohta 7.

Kunnioitus: Kunnioitamme lahjoittajia ja edunsaajia. Arvostamme lahjoittajien yksityisyyttä ja valinnanvapautta kaikissa muodoissaan. Noudatamme henkilöiden tietosuojaa koskevia lakeja ja sääntöjä. Käsittelemme perintöä lahjoittajan toiveita noudattaen.

Voit valita lahjoituksellesi jonkin tietyn kohteen. Fidalla, muiden avustusjärjestöjen lailla, pidämme tärkeänä yleisiä testamenttilahjoituksia. Yleiset testamenttilahjoitukset ovat erityisen tarpeellisia silloin, kun tulee akuutti tarve rahoittaa yllättäviä avuntarpeita ja kohdistaa varat sinne, missä avun tarve suurin. Yleinen testamenttilahjoitus voi kohdistua myös suurempiin hankkeisiin, kuten työhön uudella alueella, josta on tullut yllättäväkin tarve.

Kohta 8.

Avoimuus: Toimimme avoimesti ja huomioimme vastuumme luottamuksesta, vältämme kaikkia mahdollisia henkilökohtaisia tai ammatillisia väärinkäytöksiä. Fidalla emme tarjoa henkilökohtaista oikeudellista neuvontaa testamentin laadintaan, vaan ohjeistamme testamenttilahjoittajia olemaan yhteydessä ulkopuolisiin, puolueettomiin lakiasiantuntijoihin.

Kohta 9.

Jokaisella testamentilla on Fidan työlle merkitystä. Pienelläkin testamentilla voi olla valtava vaikutus avunsaajien elämään. Voit laatia osatestamentin, eli kaikkea ei tarvitse testamentata vain yhdelle edunsaajalle.

Kohta 10.

Voit ilmoittaa meille, mikäli olet muistanut Fidaa testamentissasi. Näin tiedämme kiittää sinua henkilökohtaisesti ja pitää sinut ajan tasalla työmme vaikutuksista maailmalla sekä tiedottaa sinua testamenttilahjoittamiseen liittyvistä asioista. Kunnioitamme testamentintekijän toiveita liittyen viestintään ja markkinointiin sekä huomioimme toiveet pyydetyn tasoisesta yhteydenpidosta.

Fida on mukana Hyvä testamentti -kampanjassa.

Testaa tietosi, miten hyvin tunnet testamentin tekemiseen liittyvät asiat?

*Hyvä testamentti -kampanjan tutkimus vuonna 2022.

Vastuullinen Lahjoittaminen ry:n jäsentunnus.