Ajankohtaista

Fidan näyttely murtaa kuukautistabuja Helsingissä maaliskuussa

Juuri avautunut On aika murtaa kuukautistabuja! näyttely Sanomatalon Käytävägalleriassa Helsingissä kertoo kuukautisista ja naiseksi kasvamisesta itäafrikkalaisten tyttöjen elämässä 13.3. saakka.

Fida kouluttaa paikallisia yhteisöjä, kouluja ja viranomaisia tyttöjen kuukautisasioista yhdessä kirkko-, järjestö- ja yrityskumppanien kanssa neljässä Itä-Afrikan maassa. Myös poikien ja miesten sekä perinneopettajien osallistaminen on olennaista nuorten terveyden edistämisessä.

–Tytöt saattavat harrastaa seksiä koulussamme saadakseen rahaa sidepaketin ostamiseen. Monet tulevat raskaaksi, kertoo Renata (16) Mwanzasta Tansaniasta. Hän on yksi koulunsa kuukautislähettiläistä, joita kumppanimme kouluttavat ruohonjuuritasolla.

–Naisia tukeva seksuaali- ja terveyskasvatus on tärkeä osa kehitysyhteistyötämme. Pyrimme murtamaan tabuja ja stigmoja ja näin edistämään tyttöjen ja naisten oikeuksia yhteisöissä, kertoo Fidan kehitysyhteistyön asiantuntija Terhi Teiskonlahti.

Kuukautisiin liittyvä hiljaisuus aiheuttaa pelkoa ja häpeää

–Kun naiset tulevat tietoisiksi omista oikeuksistaan, myös esimerkiksi Nepalissa, he alkavat edistää muutoksia kyliensä tilanteeseen yhteistyössä viranomaisten kanssa. Samalla haitalliset käytännöt kuten tyttöjen ja naisten eristäminen kuukautisten aikaan vähenee, Teiskonlahti jatkaa.

–Vasta viimeaikoina on herätty kuukautisten tasa-arvovaikutuksiin liittyen koulutukseen, terveyteen, talouteen ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Kehittyvissä maissa naisten toimintamahdollisuuksia rajoitetaan usein myös kotona ja elinkeinotoiminnassa kuukautisten aikaan. Kuukautisiin liittyy paljon mystiikkaa ja vääriä uskomuksia. Kun niistä ei puhuta, hiljaisuus aiheuttaa paljon pelkoa ja häpeää, kertoo Fidan alueellinen neuvonantaja Virpi Mesiäislehto Tansaniasta.

Jopa 200 miljoonaa tyttöä ja naista kärsii kuukautisiin liittyvästä köyhyydestä, erityisesti Aasiassa ja Afrikassa. Heillä ei ole saatavilla riittäviä kuukautissuojia ja tietoa ja hygieniaolot ovat puutteelliset. Fida saa myös valtion Finnpartnership -rahoitusta koulutusyhteistyöhön suomalaisen kuukuppifirma Lunetten (Lune Group Oy) kanssa Itä-Afrikassa. Samalla Lunette vie alueelle kestävää, hygieenista Kuukuppia vaihtoehtona tyttöjen turvalliseksi kuukautissuojaksi.

On aika murtaa kuukautistabuja!- näyttely on avoinna Sanomatalon käytävägalleriassa Helsingissä joka päivä 1.-13.3.2019 ma-pe kello 7-20 ja la-su kello 9-20. Näyttely on saanut myös ulkoministeriön kehitysyhteistyötukea ja sitä sponsoroi helsinkiläinen Telefoto.

Näyttelyn aikana Lunette toteuttaa Osta yksi, lahjoitat yhden -kuukuppikampanjan itäafrikkalaisten tyttöjen hyväksi 8.-10.3. osoitteessa www.lunette.fi

KUVA: Hannu Happosen valokuva tansanialaisesta Renatasta on yksi näyttelyn 15 kuvasta.