Ajankohtaista

Tehdastyöläisten tyttärestä kummityön pioneeriksi

Meria Jokinen toimi 40 vuotta Thaimaassa lähetystyöntekijänä. Hän on kiitollinen vuosista, joiden aikana monet Pohjois-Thaimaan vuoristokylien lapset saivat koulutuksen ja löysivät Jeesuksen.

Meria oli kahdeksanvuotias, kun hän näki unen, jossa hän oli lähetystyössä jossakin Kaakkois-Aasiassa ja hänellä oli päällään valkoiset vaatteet. Meria uskoo, että jo tuolloin Jumala alkoi valmistaa häntä, pientä työläisperheen tyttöä, lähetystyöhön Thaimaahan.

–Hymyilin lapsena paljon. Joskus tuli hymyiltyä väärissä paikoissa, kuten hautajaisissa. Kun laskeuduin myöhemmin Thaimaassa lentokoneesta, ja tropiikin kuumuus tuli vastaan, koin jo siinä hetkessä, että olin tullut kotiin, Meria muistelee ensikosketustaan ”tuhansien hymyjen maahan”, jossa hymyillään joka tilanteessa.

Rippilahjaksi usko

Meria Jokinen kasvoi Tampereella nelilapsisen perheen esikoisena. Vanhemmat tekivät vuorotöitä eri tehtaissa. Kotona ei puhuttu uskonasioista. Kymmenvuotiaana tyttö alkoi käydä Pelastusarmeijan tilaisuuksissa ja myöhemmin myös luterilaisen seurakunnan nuortentoiminnassa, mutta ei löytänyt kaipaamaansa. Rippileirillä Meria kohtasi uskovan naisteologin ja tuli uskoon.

Yhden sisareni mielipuuhaa oli piilotella Raamattuani ja muutenkin kiusata. Ne olivat valmistusvuosia Thaimaata varten: usko kasvoi koetusten keskellä.

Kotona tytön uskonratkaisua ei otettu ilolla vastaan. Etenkin äiti vastusti sitä voimakkaasti.

–Yhden sisareni mielipuuhaa oli piilotella Raamattuani ja muutenkin kiusata. Ne olivat valmistusvuosia Thaimaata varten: usko kasvoi koetusten keskellä.

Meria liittyi Tampereen helluntaiseurakuntaan. Myöhemmin hän valmistui sairaanhoitajaksi ja erikoistui kirurgiseksi hoitajaksi. Lähetyskutsu poltteli koko ajan vahvana nuoren naisen mielessä.

Vuoden 1980 syksyllä Fidan edeltäjä, Suomen Vapaa Ulkolähetys (SuVUL), tarvitsi Thaimaan pakolaisleireille sairaanhoitajia. Merialle järjestyi kahden vuoden pesti. Hän suuntasi ensin Pohjois-Thaimaahan. Sinne pakeni Hmong-kansaan kuuluvia ihmisiä lautoilla Laosin puolelta, jossa käynnissä olivat vielä Vietnamin sodan viimeiset taistelut.

–Hmongit olivat pääosin kristittyjä. He rakensivat pakolaisleirille ensimmäisenä bambukirkon.

Monet olivat nähneet omien vanhempiensa kuoleman. Leirillä vallitsi valtava pelon ilmapiiri.

Meria työskenteli kolme kuukautta leirin tuberkuloosiklinikalla. Sen jälkeen hän lähti ainoana suomalaisena töihin maan itäosassa sijaitsevalle pakolaisleirille. Sinne virtasi pakolaisia Kambodzasta, jossa vallitsi punakhmerien johtajan, Pol Potin, hirmuhallinto. Meria hoiti leirin sairaalassa trooppisia sairauksia ja järjesti kristittyjen työtoveriensa kanssa evankelioivia kokouksia.

–Leirin punakhmerit oli koulutettu hoitamaan potilaita öisin. Potilaat ja muu hoitohenkilökunta puolestaan olivat vapaita khmerejä eli niitä Kambodžan asukkaita, joita punakhmerit olivat tappaneet. Monet olivat nähneet omien vanhempiensa kuoleman. Leirillä vallitsi valtava pelon ilmapiiri, Meria kuvaa.

Meria palasi Suomeen. Opiskeltuaan Katinalan raamattuopistolla ja lähetyskurssilla Lehijärven opistolla hän pääsi lähtemään Thaimaahan Tampereen helluntaiseurakunnan lähettinä. Meria asui ensin Helsingin Saalemin lähetin, Sari Isohannin, kanssa Bangkokissa ja opiskeli vuoden verran thaikieltä, sitten hän jakoi ystävänsä Lea-Raija Miinalaisen kanssa lentolehtisiä Bangkokin lähistöllä.

Suomessa viettämänsä loman jälkeen Meria pohti elämänsä suuntaa. Silloin hän sai Thaimaassa lähetystyössä olevalta Laineen perheeltä kutsun tulla heidän avukseen Koratiin, Itä-Thaimaahan. Samoihin aikoihin Merian sisko sairastui vakavaan aivokalvontulehdukseen. Meria koki Jumalan viivästyttävän Thaimaahan lähtöä, jotta hän sai olla sisarensa tukena tämän sairastaessa.

Oppilaskodit pystyyn valtion ja kummien tuella
Meria vieraili Ban Mai Sawanin oppilaskodissa opiskelleen tytön kotona.

Kun Meria oli lopettamassa työjaksoaan Koratissa, Verner ja Ulla Raassina ottivat häneen yhteyttä. He olivat perustaneet Thaimaan pohjoisosien Hmong-lapsille oppilaskodin. Raassinat olivat jäämässä eläkkeelle ja pyysivät Meriaa jatkamaan työtä.

–Kun menin Pohjois-Thaimaahan vuonna 1988, Herra sanoi minulle, että Chiang Mai on sinun kotikaupunkisi, täältä et tule enää muuttamaan mihinkään. Ja siellä asuinkin yli 30 vuotta, Meria kertoo.

Ensimmäinen oppilaskoti toimi vuokralla koulun tiloissa. Kun eräs seurakuntalainen halusi myydä maansa, se ostettiin. Merian tamperelainen ystävä auttoi thai-lounaita järjestämällä keräämään rahaa oppilaskodin rakennuttamista varten.

–Alussa ajattelin, ettei työ mene eteenpäin: Pystyssä olivat vain bamburakennelmat eikä kunnollisiin rakennuksiin ollut varoja.

Kansanedustaja Eeva-Liisa Moilanen tuli Thaimaahan tutustumaan rakennushankkeeseen. Meria suunnitteli tuolloin oppilaskodin rakentamista myös naapurilääniin.

–Kun menin ensimmäistä kertaa käymään Mae Hong Sonin läänissä ja vietin siellä joulua, mietin, olenko edes Thaimaassa, kun kaikki on niin alkeellista. Palattuani takaisin Chiang Maihin huomasin, että huonossa kunnossa olevalla tiellä autostani olivat irronneet pölykapselit.

Kummiohjelma on ollut mukana alusta alkaen. Etsimme Suomesta kummeja ja he tukevat kummilapsiaan ja oppilaskotien toimintaa.

Mae Hong Sonista vuokrattiin ensin kokoushuone ja sitten ostettiin maapala, jolle oppilaskoti rakennettiin. Merian ystävät rekisteröivät Suomessa Thai-Kummit ry:n, jonka kautta haettiin valtion kehitysyhteistyövaroja molempien oppilaskotien rakennuttamiseen. Meria on myös kummilapsityön pioneeri: hänellä on siitä yli 30 vuoden kokemus.

–Kummiohjelma on ollut mukana alusta alkaen. Etsimme Suomesta kummeja ja he tukevat tietyllä summalla kummilapsiaan ja oppilaskotien toimintaa.

Vuonna 2014 oppilaskodit siirtyivät Fidan kumppanin, Full Gospel Churches of Thailand -kirkkokunnan alaisuuteen. Meria siirtyi johtamaan viittä Pohjois-Thaimaassa sijaitsevaa oppilaskotia. Neljä niistä toimii yhä.

Unohdetut vuoristokansat

Pohjois-Thaimaan vuoristossa, Myanmarin rajan tuntumassa, elää edelleen hyvin köyhiä lapsia, jotka maan hallituskin on unohtanut. Kylissä ei ole terveysasemia eikä kouluja.

Kun Meria Jokinen aloitti oppilaskotityön 1980-luvun lopulla, Pohjois-Thaimaan vuoristokylissä asuvien etnisten ryhmien lapsilla ei ollut mahdollisuutta päästä kouluun, sillä niitä ei ollut. Koulutuksesta paitsi jääneet lapset olivat suuressa vaarassa joutua prostituoiduiksi tai tehdastyöhön. Alueella toimivat kristilliset järjestöt yrittivät parhaansa mukaan auttaa lapsia.

–Monilla etnisiin ryhmiin kuuluvilla lapsilla on Thaimaan kansalaisuus ja sitä kautta oikeus koulunkäyntiin. Varakkaat perheet pystyvät järjestämään lapsilleen koulutuksen, mutta vuoristossa, Myanmarin rajan tuntumassa, elää edelleen hyvin köyhiä lapsia, jotka maan hallituskin on unohtanut. Kylissä ei ole terveysasemia eikä kouluja.

Monet lapset eivät pääse kouluun pitkän ja vaikeakulkuisen matkan vuoksi.

–Viisikin kilometriä on todella pitkä matka, jos se kuljetaan vuoristopolkua pitkin. Monsuunisateiden aikana toukokuusta lokakuun loppuun kaikki muuttuu kuravelliksi. Joihinkin kyläkouluihin opettaja tulee tiistaina ja lähtee pois torstaina. Oppilaskoteihimme on tullut lapsia, jotka ovat opiskelleet neljännen luokan, mutta eivät osaa lukea eivätkä laskea, Meria kuvailee.

Monet vuoristoalueella asuvat perheet ovat edelleen suuria, vaikka syntyvyys Thaimaassa on pienentynyt. Jos kaikkia lapsia ei pystytä lähettämään kouluun, usein sinne menevät vain pojat.

Oppilaskodeissa on lapsia, joiden molemmat vanhemmat istuvat 50 vuoden tuomioita huumeiden salakuljetuksesta.

Huumeet ovat vakava ongelma Thaimaan vuoristoseuduilla, jotka kuuluvat Kultaisena kolmiona tunnettuun alueeseen. Aiemmin vuoristossa viljeltiin unikkoa, josta saatiin oopiumia ja morfiinia. Nyt viljelmiä ei enää ole. Sen sijaan amfetamiinitablettien salakuljetus naapurimaista on nykyisin vuoristokylien ihmisille helppo tapa ansaita rahaa. Monet nuoret ovat joutuneet huumekoukkuun.

–Oppilaskodeissa on lapsia, joiden molemmat vanhemmat istuvat 50 vuoden tuomioita huumeiden salakuljetuksesta. Kotiapulaiseni oli ollut naimisissa vain kahdeksan kuukautta, kun hänen miehensä ja tämän isä vangittiin salakuljetuksesta.

Työ kantaa hedelmää
Mae Hong Sonin oppilaskodista valmistui ylioppilaita.

Fidan oppilaskodeissa asuu tällä hetkellä noin 250 lasta. He opiskelevat valtion ala- ja yläkouluissa sekä ammattikoulussa ja lukiossa. Vapaa-ajallaan lapset osallistuvat oppilaskotien askareisiin. He saavat kristillisen kasvatuksen: heille opetetaan Raamattua, laulamista ja soitinten soittamista. Sunnuntaisin lapset käyvät paikallisseurakuntien jumalanpalveluksissa.

Niiden reilun kolmen vuosikymmenen aikana, jotka Meria on tehnyt työtä vuoriston lasten parissa, monet oppilaskotien lapsista ovat valmistuneet sairaanhoitajiksi, opettajiksi ja lääkäreiksi.

Thaimaan pääuskonto on buddhalaisuus, joten monet lapset tulevat oppilaskoteihin buddhalaisista perheistä. Alussa lasten vanhempia haastatellaan ja kysytään, hyväksyvätkö he oppilaskotien kristillisyyden. Heille kerrotaan, ettei lapsia käännytetä, ja pyritään varmistamaan, etteivät uskoon tulleet lapset joudu perheensä vainon kohteiksi.

–Suurin osa lapsista tulee uskoon. Heissä näkyy muutos yleensä jo pian sen jälkeen, kun he ovat tulleet oppilaskoteihin. Lapsilla on valmistumisensa jälkeen elämän eväänä muutakin kuin koulusivistys: usko Jeesukseen, Meria iloitsee.

Niiden reilun kolmen vuosikymmenen aikana, jotka Meria on tehnyt työtä vuoriston lasten parissa, monet oppilaskotien lapsista ovat valmistuneet sairaanhoitajiksi, opettajiksi ja lääkäreiksi.

–Eräs mies, joka tuli oppilaskotiimme yläasteelle, meni valmistuttuaan viideksi vuodeksi raamattukouluun. Hän toimii nyt pastorina seurakunnassa ja hänen tekemänsä työ on mennyt eteenpäin, seurakunta on kasvanut. Monet entisistä oppilaskotien lapsista ovat kristillisen järjestön palveluksessa, aktiivisia seurakuntalaisia ja jopa pastoreita.

Takaisin Tampereelle

Meria Jokinen palasi Suomeen viime kesänä. Hän muutti hiljattain uuteen asuntoon Tampereella.

–Kiersin nykyistä asuinkortteliani viiden vuoden ajan aina lomillani ja pyysin Jumalalta, että saisin tästä asunnon. Nyt olen saanut sen. Jumalan ihmeitä tapahtuu.

Päällimmäisenä mielessäni on kiitollisuus siitä, että sain tehdä kaikki nuo vuodet lähetystyötä Thaimaassa.

Vaikka Meria jäi loppusyksyllä virallisesti eläkkeelle, hän aikoo luotsata oppilaskotityötä siihen asti, kunnes sille saadaan jatkajat. Thaimaan Pattayalla aiemmin lasten parissa työtä tehneet Sami ja Anna-Leena Puurula ovat luvanneet ottaa Merian ojentaman viestikapulan. Kunhan koronatilanne helpottaa, Meria ja Puurulat suuntaavat yhdessä Thaimaahan.

Betlehem-koti on yksi Fidan Pohjois-Thaimaassa sijaitsevista oppilaskodeista. Sen oppilaat ovat kotoisin vuoristoseudulta.

–Nyt nautin tästä viileämmästä ilmastosta ja Suomen mukavuuksista. Haluan palvella myös kotiseurakunnassani: Minulla on teologian maisterin tutkinto ja tykkään opettaa Raamattua. Päällimmäisenä mielessäni on kiitollisuus siitä, että sain tehdä kaikki nuo vuodet lähetystyötä Thaimaassa, Meria summaa.