Ajankohtaista

Etiopia: etniset jännitteet purkautuvat väkivaltaisuuksina

Etiopiassa on ollut kuluneen vuoden aikana etnisiä ja poliittisia levottomuuksia. Viime sunnuntaina hallitus julisti maahan poikkeustilan. Fida on siirtänyt työntekijänsä Keniaan.

‒ Varotoimenpiteenä pyysimme maassa olevia lähettejämme siirtymään Keniaan, jossa heillä tosin muutoinkin olisi ollut tapaaminen, kertoo Fidan toiminnanjohtaja Harri Hakola.

‒ Seuraamme tilannetta ja teemme päätöksen henkilöstön paluusta Etiopiaan, kun tilanne on riittävän rauhallinen.

Fidan työntekijä kuvailee viime viikonloppua hyvin levottomaksi. Hän oli itse palaamassa Suomen-matkalta lähelle pääkaupunkia Addis Abebaa, ja matkalla poliisi pysäytti auton useammankin kerran.

‒ Toivomme ja rukoilemme, että levottomuudet eivät leviäisi, vaan osapuolet pääsisivät neuvottelemaan rauhasta saman pöydän ääreen, kertoo Fidan työntekijä.

Myös kumppaniseurakunnan viestissä pyydettiin rukousta rauhan puolesta. ”Nyt on aika kantaa Etiopiaa Jumalan kasvojen eteen, jotta Hänen rauhansa voisi täyttää koko maan. Pyydämme Suomen seurakuntia jatkamaan rukousta maamme puolesta.”

Pinnan alla kytee

Etiopian levottomuuksista uutisoitiin jo viime vuonna. Väkivaltaisiksi yltyneissä mielenosoituksissa ja muissa levottomuuksissa on kuollut satoja ihmisiä.

Levottomuuden taustalla ovat etnisten ja poliittisten ryhmien väliset jännitteet. Maan lähes 100-miljoonaisesta väestöstä noin neljännes kuuluu oromoihin, jotka eivät ole tyytyväisiä hallituksen toimintaan. Protestit ja levottomuudet ovat levinneet Oromian alueelta myös Amharan alueelle maan pohjoisosiin.

Ulkoministeriön matkustustiedotteen mukaan maassa täytyy noudattaa erityistä varovaisuutta.

Keisari Haile Selassie kutsui suomalaiset Etiopiaan

Fidan ja helluntaiseurakuntien työ Etiopiassa alkoi vuonna 1951.

Pietarsaarelaiset Anna-Liisa ja Sanfrid Mattsson olivat ensimmäiset helluntailähetystyöntekijät maassa. He olivat tutustuneet maanpaossa olleeseen Etiopian keisariin Haile Selassieen Lontoossa vuonna 1937.

Myöhemmin keisari kutsui Mattssonit lähetystyöhön Addis Abebaan ja lahjoitti heille 80 hehtaarin tontin lähetysasemaa varten. Mattssonit muuttivat Etiopiaan 23.9.1951.

Sanfrid Mattsson kuoli 17.7.1976, ja hänet on haudattu Addis Abebaan. Anna-Liisa palasi Suomeen, ja hän kuoli 15.6.1988.

Sittemmin Etiopiasta tuli yksi suurimpia helluntaiseurakuntien lähetys- ja kehitysyhteistyön kumppanimaita. Fidan kahteen kumppanihelluntaikirkkoon kuuluu tällä hetkellä noin viisi miljoonaa jäsentä.

Etiopian taloudessa on ollut merkkejä vahvasta kasvusta, mutta samaan aikaan kuivuusaallot ovat koetelleet maata säännöllisin väliajoin.

Fida myönsi helmikuussa 90 000 euroa ruoka-apuun, jota toimitettiin Wondon alueelle.