
Vantaalainen Merja Saarni julkaisi syksyllä esikoiskirjansa "Haluaisin tietää".
Romaani kuvaa äidin ja tyttären kipeää suhdetta. Merja Saarni on esikoiskirjansa julkaisemisesta innoissaan, sillä hän mietti perusteellisesti, antaako tekstinsä kaikkien luettavaksi ja arvioitavaksi. Kahden vuoden työn tulos on vihdoin kansien välissä ja muidenkin luettavana.
– Ihmettelen nimeäni kirjan kannessa; olenko minä kirjoittanut kirjan. Olen onnellisen otettu.
Merja on juhlinut kirjaa perheensä kanssa, joka on ollut tärkeä tuki aloittelevalle kirjailijalle.
– Olen pitänyt aina kirjoittamisesta ja haaveillut joskus kirjan kirjoittamisestakin. Lähetin kirjan kustantamolle kenenkään tietämättä. Se oli semmoista omaa tekemistä, johon itse luotin. Tässä iässä uskaltaa tehdä kaikenlaista uutta.
Esikoisromaani ei tule jäämään Saarnin ainoaksi teokseksi.
– Kirjoitan lisää kirjoja. Minulla on materiaalin keräämisvaihe menossa. Odotan katkosta kiihkeään työ- ja opiskeluelämääni, jotta kirjoittaminen puhkeaisi pian aktiiviseksi. Seuraava kirjani tullee olemaan romaani, tosin melko eri aiheesta kuin ensimmäinen.
Aikamedian kustantama Haluaisin tietää kertoo tyttären ja äidin kipeästä suhteesta.
– Olen ollut aina kiinnostunut ihmissuhteista. Luen ihmisten elämäkertoja, tarinoita elämästä niiden vaikeaselkoisuuden tähden, Merja Saarni kertoo.
– Tiedostan itsessäni elämisen vaikeuden. Olen huomannut samaa vaikeutta myös ympärilläni, hän pohtii.
Saarni on saanut kirjastaan paljon myönteistä palautetta. Lukijat ovat kertoneet samaistuneensa henkilöihin arkisen kerronnan myötä. Kirja kuvaa monien mielestä myös yhteiskunnallista muutosta vuosikymmenille tunnistettavalla tavalla.
– Toivon, että lukijat voisivat samaistua kirjan tapahtumiin niin, että itse kukin löytäisi sieltä kosketuskohtia omaan elämäänsä. Ja mahdollisesti myös uskoa ja toivoa tulevaan.