Ebeneser-jatkis: Ylimääräinen matkustaja
Kun pelastusveneisiin oltiin siirtymässä, Mirja meni vielä Vekan kanssa hakemaan ensiapulaukkua hytistä. Hytin ovi paiskautui kiinni eikä hän saanut sitä enää avattua.
Mielessä käväisi yritys mennä ulos hytin pienestä pyöreästä ikkunasta ja uida myrskyn läpi laivan toiselle puolelle. Hän kuitenkin epäili, pystyisikö hyvänä uimarinakaan suoriutumaan urakasta lapsi kainalossaan. Onneksi Emmanuel juoksi hytille ja riuhtaisi lähes yli-inhimillisillä voimilla oven auki.
Yhdessä he viimeisen kerran katselivat pientä kotiaan miettien, mitä ottaisivat mukaansa. Mikään ei tuntunut tarpeeksi arvokkaalta, olivathan he suurella todennäköisyydellä menossa taivaaseen. Riitti, kun oli Jeesuksen verellä pesty sydän.
Suomen lippu vajoaa mereen
Yksi toisensa jälkeen miehistön jäsenet hyppäsivät pelastusveneeseen laineiden nostaessa sen lähelle Ebeneseriä. Mukaan otettiin 40 litraa juomavettä, keksejä ja vähän mandariineja. Kuusimetrinen avovene oli tarkoitettu vain 12 hengelle, mutta toista pelastusvenettä ei enää kyetty laskemaan. Emmanuel Yrjölä auttoi isänsä pelastusveneeseen ja hyppäsi itse siihen viimeisenä.
Sitten katkaistiin köysi. Veneen etääntyessä Ebeneseristä nähtiin, kuinka perässä ollut Suomen lippu hiljalleen vajosi mereen. Keulassa ollut Indonesian punavalkoinen lippu hulmusi näkyvissä vielä pitkään. Pieni pelastusvene mukanaan 19 matkustajaa ui liian syvällä eikä vesirajaan ollut kuin kymmenisen senttiä. Jopa 3-4 metrin korkuiset aallot pyyhkäisivät usein yli veneen.
– Kuitenkin merkillinen rauha ja kiitollisuus olivat päällimmäiset tunteet. Kaikki se, mitä olimme pitäneet itsellämme, meni meren pohjaan. Ainoastaan se jäi, mitä olimme antaneet pois, muistelee myrskystä selvinnyt Mirja Yrjölä, jonka perheen kotina Ebeneser oli ollut 14 vuoden ajan.
Tuskin kenenkään mieleen tuli, että Ebeneserin uppoaminen olisikin siunaus. Ehkäpä heidän pitikin olla myrskyävällä, yönpimeällä Jaavanmerellä siksi, että Jumalan suuruudesta kerrottaisiin lukuisille ihmisille eri puolilla maailmaa. Myrsky vahvisti heidän lujaa luottamustaan siihen, että pelastusveneessä oli myös kahdeskymmenes matkustaja, joka oli ollut myrskyssä enemminkin.
Hänen ohellaan rauhallisin matkaaja lienee ollut pikku Veka, joka luuli koko ajan, että ollaan menossa jumalanpalvelukseen. Lähtökiireessä ei pelastusveneen polttoainesäiliötä ehditty täyttää. Vasta veneessä huomattiin, että tankissa oleva polttoaine riittäisi ainoastaan 3–4 tunnin matkan ajaksi. Veneen perässä hinattiin ilmalla täytettyä pelastuslauttaa. Lauttaan mahtui ainoastaan 14 ihmistä. Jos siihen jouduttaisiin turvautumaan, kuka jäisi ulkopuolelle?
”Ainakin kaikkien mukanamme olevien indonesialaisten pitää päästä lautalle, samoin vanhempien lapsineen”, mietti Riitta Kakko ja päätti mielessään jäädä itse lautalta pois. Päätöksen tehtyään hän koki sydämessään suurta iloa siitä, että mahdollisesti jo piankin hän näkisi Jeesuksen. Kuitenkin hänestä tuntui, ettei ollut vielä aika kuolla.
Näky Ebeneseristä Georgiassa
Myrskyn raivotessa kukaan veneessä olijoista ei tiennyt, että samaan aikaan kaukana Tbilisissä Georgian pääkaupungissa silloisessa Neuvostoliitossa oli saamaan aikaan yörukouskokous.
Teksti
Outi Rossi
Kuvat
Samuel Yrjölän kuva-arkisto
Lähteet
Valtter Luoto: Merta päin 2. lisätty painos 1999 © Valtter Luoto ja Yrjölän perikunta
Pakanain huuto 5/1983
Riitta Kakon kirje 17.10.1983, haastattelu ja Käännekohtia-radio-ohjelma
Mika Yrjölän haastattelu
Mirja Yrjölän puhe Saalem-seurakunnassa 5 päivää uppoamisen jälkeen
Kokouksessa 12-vuotias poika näki näyn valkoisesta Jumalan purjelaivasta, joka oli merihädässä. Saarnaaja nuhteli poikaa ja väitti tämän lukeneen liikaa romaaneja. Purjelaivoja ei juuri enää ollut olemassa, saati valkoista Jumalan laivaa. Saarnaaja käski poikaa tekemään parannuksen.
Kokousta jatkettiin, kunnes jonkin ajan kuluttua Jumala puhui vanhalle arvostetulle isoäidille. Tuossa seurakunnassa naisten piti vaieta, mutta isoäiti kertoi kuitenkin näkynsä.
– Minä näen saman näyn. Jumalan laiva on uppoamassa, ja väki on laskeutunut veneeseen. Heillä on suuri hätä, vihollinen yrittää hukuttaa ja tuhota heidät. Rukoilkaa, rukoilkaa! Herra kehottaa meitä rukoilemaan heidän puolestaan.
Isoäidin puhe otettiin vakavasti ja pelastusveneessä olijoiden puolesta alettiin rukoilla.
Ebeneser-jatkiksen viimeinen osa julkaistaan huomenna keskiviikkona 8.8. Jaa tämä helluntailähetyshistorian helmi myös ystävillesi esimerkiksi Facebookissa!