Fida julkaisi tammikuussa uudistetun Lähtijän ja lähettäjän käsikirjan. Kirjan tavoitteena on auttaa seurakuntia ja lähettejä menestyksekkääseen lähetystyöhön.
Simona Caba on yksi Romanian reilusta kolmestakymmenestä helluntailähetistä. Entisen kommunistivaltion uskovat ovat heränneet lähetystyölle.
Aikoinaan suomalaiset tekivät lähetystyötä Brasiliassa. Nyt brasilialaiset tekevät lähetystyötä − omilla vahvuuksillaan tietysti. Fida tukee kumppaniaan lähettien koulutuksessa.
Viime vuonna Fida tavoitteli talliinsa sataa Aasia – uskollista Sanan kantajaa lähetysmaiden raamatunopetusta tukemaan. Sadas Aasi löytyi vuoden viimeisillä hetkillä.
Viikonloppuna Helsingissä järjestettävässä nuorisokonferenssissa vierailee kaksi aatteen miestä: Israelin juutalainen ja Jordanian arabi. Miesten missiona on rakentaa rauhaa ja sovintoa Lähi-idän kansojen keskuudessa.
Eväät elämään -kampanjan valmistelut ovat täydessä käynnissä. Lipaskeräykseen on ilmoittanut mukaan jo viitisenkymmentä helluntaiseurakuntaa.
Vuonna 2012 maailmassa on edelleen miljardi nälkää näkevää ihmistä, vaikka nälästä kärsivien määrän puolittaminen vuoteen 2015 mennessä on yksi YK:n vuosituhattavoitteista.
Jyväskylän Helluntaiseurakunnassa vietetään lauantaina 11.2. koko päivän kestävää monikulttuurisuuspäivää. Väriläiskä-tapahtuman ohjelmassa on intialaista ruokaa, pelejä, draamaa ja musiikkia.
Lähetyspysäkki-ohjelmasarja esittelee helluntaiseurakuntien lähetys- ja kehitysyhteistyötä lähettien tarinoiden kautta. Fidan omaa TV-ohjelmaa on odotettu kuin kuuta nousevaa.
Venäjän helluntaikirkon vuonna 2011 aloittama Vuosi Jeesukselle -hanke on vienyt evankeliumin jo lähes kolmelle miljoonalle venäläiselle.