
Fida järjestää lapsityön koulutusta yhteistyökumppaneidensa keskuudessa ympäri maailmaa. Koulutus antaa kotimaan ja lähetysmaiden seurakunnille paremmat valmiudet tehdä työtä lasten, nuorten ja heidän perheidensä parissa.
Lapsityön koulutuksen seurauksena asenteet sekä kotimaan että Fidan kohdemaiden yhteistyöseurakunnissa muuttuvat lapsia ja lapsityötä arvostaviksi. Tietoisuus lasten erityistarpeista lisääntyy, lapsityölle asetetaan selkeitä tavoitteita, työ voimistuu ja yhteistyö eri toimijoiden välillä kehittyy.
Lapsityöntekijöiden koulutuksesta on tarkoitus tehdä seurakuntien lapsityötä läpileikkaava teema. Koulutus on otettu huomioon silloin, kun se näkyy konkreettisesti suunnitelmissa, toiminnassa, raportoinnissa ja arvioinnissa. Koulutuksen myötä seurakuntien lapsityössä toimivat saavat työkaluja tehtäviinsä ja voivat edelleen kouluttaa muita.
Koulutuksen järjestäminen on Fidan kotimaan ja kohdemaiden yhteistyökumppaneiden tehtävä, mutta sen toteuttamiseen voi saada tarvittaessa tukea. Koulutusten pituudet ja sisällöt räätälöidään vastaamaan kohderyhmien tarpeita. Esimerkkejä koulutuskokonaisuuksista ovat lapsityön perus- ja jatkokurssi, lasten lähetysopetus ja turvakoulutus.
Järjestelyihin liittyvissä käytännön asioissa sinua auttaa Fidan lapsityön koulutuskoordinaattori
Päivi Asikainen (050) 401 8690
paivi.asikainen(at)fida.info
Tietoa lapsille suunnatusta Fida Kids -lähetyskasvatusohjelmasta löydät täältä.