
Fida on sitoutunut noudattamaan kummijärjestöjen eettistä ohjeistoa, joka perustuu YK:n lasten oikeuksien yleissopimukseen. Jotta projektiemme lasten turvallisuus, koskemattomuus ja etu olisivat turvattuja, emme luovuta lasten osoitetietoja kummeille emmekä kummien osoitetietoja lapsille.
Suora yhteydenpito voi häiritä lapsen tasapainoista elämää osana omaa yhteisöään. Lisäksi lapselle tai hänen perheelleen saattaisi tulla ylivoimainen kiusaus pyytää rahaa järjestelmän ohi. Kaikki yhteydenpito tapahtuu maan kulttuurin ja olosuhteet tuntevien yhteyshenkilöiden kautta. Tämä menettelytapa suojaa sekä kummia että lasta.
Kummi saa säännöllisesti tietoa sekä kohteessa tapahtuvasta työstä että henkilökohtaiset lapsen kuulumiset. Hankkeen yleiskuulumiset pyrimme lähettämään kaksi kertaa vuodessa, ja kummilapselta tulee kirje kerran vuodessa. Yhteisökummit saavat vuoden aikana 3─4 yleiskirjettä.
Köyhissä maissa ei ole kirjeenvaihtokulttuuria, eikä kummilapsi ole mahdollisesti koskaan kirjoittanut kirjettä. Näin ollen kohteen henkilökunta usein auttaa lapsia kirjeen kirjoittamisessa. Lasten kirjeiden kirjoitusasu saattaa vaihdella, koska eri kielissä käytetään erilaisia kirjaimistoja, ja ne käännetään länsimaiseen kirjoitusasuun.
Kummilasten tietojen keräämisessä on kova työ, ja lapset usein tarvitsevat apua kirjeen kirjoittamisessa, minkä vuoksi tietojen lähettäminen useammin ei valitettavasti ole mahdollista.