
Gazan alueen historia ja nykyisyys ovat täynnä inhimillistä kärsimystä. Pitkään jatkunut miehitys ja sotatila, siitä aiheutuva eristyneisyys sekä huomisen arvaamattomuus tekevät elämästä haasteellista ja vaarallista.
Alueen väestön keskuudessa esiintyy etnisiä jännitteitä ja syrjintää eri ryhmien, kuten pakolaisten, beduiinien, paluumuuttajien, kristittyjen ja muslimien välillä. Työttömyys on kasvanut huimiin mittasuhteisiin. Palestiinalaisten elämä on kuin henkiinjäämistaistelu, ja masennus valtaakin monien mielen arvaamattomien olosuhteiden keskellä.
Yhdysvaltalainen helluntailiike Assemblies of God on avannut paikallisten viranomaisten suostumuksella ala-asteen koulun Gazan kaupungin kärsiville lapsille. Hankkeeseen ovat sitoutuneet myös Palestiinan Raamattuseura (Palestinian Bible Society), Gazan Baptistiseurakunta ja Etelän Baptistilähetys (Southern Baptist Mission).
Uudessa koulurakennuksessa toimii ala-asteen lisäksi esikoulu ja lastentarha. Oppilaita on noin 210, ja he tulevat Gazan köyhistä perheistä. He ovat täysin ulkopuolisen tuen varassa. Fidalla on ollut alueella yhteisönkehittämisohjelma vuodesta 2001, ja hyvän yhteistyön pohjalta Fidaa pyydettiin mukaan myös kouluhankkeeseen.
Kummina voit tukea yhden lapsen koulunkäyntiä. Tuki kattaa opetuskulut, kuljetuksen, koulupuvun, kirjat ja päivittäisen aterian. Koulun kristillinen ilmapiiri ja uskovien rakkaus antavat hienon mahdollisuuden vaikuttaa kymmenien köyhien perheiden elämään.
Vastuuhenkilö: John Carlock
Kannatusmaksu: 35 €/kk
Kohteessa ei tällä hetkellä ole tarvetta uusille kummeille.