Kummilapsityö

Albania: ihmiskaupan uhrien lapset

Albania

Naisvankien yhteiskuntaan sopeuttamisohjelma Tiranassa aloitettiin Albanian Kristillisen Vankilalähetyksen ja Fidan yhteistyönä keväällä 2009. Naisvankien tarinat paljastivat auttajille osan inhimillisen elämän surullisimpia kohtaloita; perheväkivaltaa, ihmiskaupan julmuutta ja korruptoituneen yhteiskunnan haavoittuvimpien jäsenten puolustuskyvyttömyyttä.

Monet näistä avun piiriin päässeistä naisista ovat äitejä, ja heidän suurin huolenaiheensa ovat vailla huoltajaa olevat lapset. Lapset ja nuoret, jotka ovat vailla perheen suomaa turvaa, ovat otollisia uhreja kaikenlaiselle hyväksikäytölle. Nekin, joilla on sukulaisia tai huoltaja, elävät usein köyhyydessä vailla jokaisen lapsen perusoikeuksia saada riittävää ravintoa, terveyden hoitoa, koulutusta, huolenpitoa ja rakkautta.

Kummiohjelman kautta lapsia autetaan monin tavoin: mahdollistetaan lasten perustarpeiden täyttyminen, taataan lapsille koulutus ja työskennellään perheiden eheytymisen hyväksi. Tavoitteena on, että köyhyyden kierre katkeaa ja lapset saavat mahdollisuudet, joita heidän vanhemmillaan ei ollut.

Etenkin vähemmistöryhmien, kuten romanien, sekä pitkäaikaista tuomiota kärsivien vankien lapset on usein jätetty ilman minkäänlaista huoltajaa tai tukea. Kummien pitkäaikaisen sitoutumisen ja paikallisten työntekijöiden kautta näille lapsille annetaan mahdollisuuksia ja toivoa elää normaalia elämää.

Vastuuhenkilö: Fred Westerink, Gentjan Dervishaj ja Mirja Keskinen
Kannatusmaksu: 30 €/kk

Kohteeseen ei oteta tällä hetkellä uusia kummeja