Kehitysyhteistyön valtavirtaistamisteemat

Kehitysyhteistyön valtavirtaisteematFidan kristilliset periaatteet velvoittavat auttamaan sorrettuja tai marginaalisessa asemassa eläviä lähimmäisiä, jotta heidän ihmisarvonsa tunnustettaisiin ja myös he saisivat äänensä kuuluviin yhteiskunnassa. Fida toteuttaa valtavirtaistamisteemoja, jotka nousevat osittain samalta pohjalta kuin Suomen valtion kehityspolitiikka, YK:n vuosituhattavoitteet ja yleinen ihmisoikeuksien julistus.

Valtavirtaistaminen ei ole ohjelma tai projekti. Sillä tarkoitetaan tietyn näkökulman soveltamista koko hankkeen elinkaaren ajan. Tämä tarkoittaa sitä, että esim. hiv/aids-näkökulma huomioidaan hankkeen peruskartoituksessa, suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa.

Valtavirtaistettavan teeman toiminnallistamiseen vaikuttavat muun muassa toimintaympäristön inhimillinen kulttuuri, käytettävissä olevat taloudelliset ja henkilöresurssit sekä hankkeen toimiala ja tavoitteet. Valtavirtaistaminen on aina jossain määrin tilanne- ja hankekohtaista.

Vammaisuus

Vammaiset henkilöt, erityisesti vammaiset lapset ja naiset, ovat usein kehittyvien maiden kaikkein köyhimpiä ja vaikeimmassa asemassa.

Vammaisnäkökulman huomioimisella mahdollistetaan se, että jokainen Fidan hankkeiden ja ohjelmien piiriin tuleva henkilö kykenee osallistumaan kaikkeen toimintaan, jota kumppaneiden kanssa toteutetaan, riippumatta henkilön fyysisistä, henkisistä tai sosiaalisista rajoitteista tai vajavaisuuksista.

Näin kyetään vähentämään köyhyyden vaikutuksia tälle ihmisryhmälle ja koulutetaan samalla kumppaneita huomiomaan vammaisten henkilöiden erityistarpeet ja edesauttamaan ihmisoikeuksien toteutumista.

Fidalla on Tansaniassa EU-rahoitteinen vammaistukihanke, jonka kokemuksia hyödynnetään muissa hankkeissa. Paikallinen kumppani ja Fida julkaisivat myös Tansanian ensimmäisen vammaispoliittisen ohjelman.

Sukupuolten samanarvoisuus

Sukupuolten välisen samanarvoisuuden edistämisen eli gender-työn (gender eli sosiaalinen sukupuoli) avulla pyritään vaikuttamaan asenteisiin, rakenteisiin ja ennakkoluuloihin, jotka estävät samanarvoisuuden toteutumista miesten, naisten ja haavoittuvien ihmisryhmien elämässä. Fida huolehtii esimerkiksi siitä, että järjestön välittämä apu hyödyttää ja voimauttaa yhtä lailla molempia sukupuolia.

Fidan gender-työn seurauksena yhteistyökumppaneiden yhteisöissä on terveellä identiteetillä varustettuja miehiä ja naisia, joiden elämänlaatu on kokonaisvaltaisesti parantunut. Yhteisöissä, kuten seurakunnissa, asenteet muuttuvat: konkreettinen samanarvoisuus vaikuttaa myönteisesti kaikilla elämän osa-alueilla. Se näkyy esimerkiksi koulutuksessa ja molempien sukupuolten aktiivisessa osallistumisessa työhön. Kumppanin asennemuutoksen vaikutus näkyy käytännön tekoina, jotka vahvistavat heikompiosaisten asemaa.

Hiv ja aids

Kirkoilla on tunnustettu rooli taistelussa hiv/aids-ongelmaa vastaan. Fidan kehitysyhteistyössä hiv/aids-asiat valtavirtaistetaan kaikkiin hankkeisiin ja ohjelmiin ottamalla huomioon hiv-tartunnan saaneiden ja aidsiin sairastuneiden asema ja elinolosuhteiden erityispiirteet. Näin halutaan varmistaa heidän tasavertainen osallistumisensa yhteisöissään. Erityistä huomiota teemaan kiinnitetään alueilla, joissa lainsäädäntö tai perinteet eriarvostavat hiv-tartunnan saaneita ja aidsiin sairastuneita.

Kulttuuri

Fida haluaa vahvistaa kristilliseltä pohjalta kulttuurisia terveitä arvoja ja ihmiskulttuurin kaikkia ilmenemismuotoja. Fidan työssä kiinnitetään erityishuomiota yhteisöjen monimuotoisuuteen. Tavoitteena on tukea vähemmistöryhmien kulttuurista itsemääräämisoikeutta ja samalla edistää niiden mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen samanvertaisuuteen. Oman ja muiden kulttuuri-identiteetin tunteminen edistää myös omanarvontuntoa, yhteisöllistä yhteenkuuluvuutta ja ihmisten välistä viestintää.

Fida on tukenut esimerkiksi Boliviassa intiaanivähemmistöjen oman etnisen musiikkikulttuurin tuntemusta ja musiikkikoulutusta.

Ympäristö

Ympäristöasioiden huomioiminen pohjautuu kristilliseen näkemykseen tasapainoisesta ja kestävästä suhteesta ihmisen ja ympäristön välillä. Kunnioitus ympäristöä kohtaan motivoi ympäristönsuojeluun sekä luonnonvarojen kestävään hoitoon ja käyttöön. Tästä johtuen Fidan kaikissa hankkeissa ja ohjelmissa pyritään kouluttamaan kumppania kestävän kehityksen periaatteista maantieteellisen alueen erityispiirteet huomioiden. Ympäristöolosuhteiden ja -tekijöiden ymmärtäminen auttaa löytämään kestäviä ratkaisuja ja ennaltaehkäisemään syntyviä ympäristöongelmia. Ympäristön monimuotoisuutta ja tasapainoa tukevia toimintamalleja pyritään vahvistamaan hankkeissa.

Rauhanrakentaminen

Suuri osa maailman köyhimmistä maista kärsii tai on toipumassa konfliktista. Konfliktit ja köyhyys ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa, ja konfliktit ovat yksi suurimmista uhista kestävän kehityksen näkökulmasta. Näin ollen myös rauhanrakentamisen merkitys kehitysyhteistyössä on lisääntynyt. Rauhanrakentamisella puututaan konfliktien perimmäisiin syihin sekä sovitellaan konfliktien vahingoittamia suhteita. Fida paikallisten kumppaniensa kanssa voi ruohonjuuritason toimijana olla tukemassa rauhan kulttuurin luomista, lisätä ymmärrystä konfliktien eri osapuolien välille sekä madaltaa uskontojen välisiä muureja ja jännitteitä.