Pakolaisuus

Pakolaisuus

Maailman pakolaisten määrä on viime vuosina tasaisesti vähentynyt noin kymmeneen miljoonaan. Valitettavasti maan sisäisten pakolaisten määrä on samanaikaisesti 1990-luvulla kasvanut huomattavasti ja on 2000-luvulla pysynyt noin 25 miljoonassa.

Maan sisäiset pakolaiset ovat joutuneet jättämään kotiseutunsa väkivaltaisuuksien tai luonnonkatastrofin vuoksi mutta ovat pysyneet maansa rajojen sisäpuolella. He saattavat elää vuosia puutteellisissa ja turvattomissa olosuhteissa, ja heidän paluunsa entisille asuinsijoille on usein vaikeaa, joskus mahdotonta.