Sri Lanka: Palautumistoimet nopeaan toipumiseen tulva-alueella

hummi sri lanka 7251

Sijainti: Sri Lanka, Batticaloa, Kandy ja Polonnaruwan alueet
Budjetti 2011: 100 000 €
Kesto: hanke on päättynyt syyskuussa 2011

Joulukuussa 2010 alkaneet rankkasateiden aiheuttamat tulvat vaikuttivat yli miljoonan ihmisen päivittäiseen elämään, ja yli 350 000 ihmistä joutui jättämään kotinsa. 

Fida auttoi liki 4 000 perhettä jakamalla aluksi ruoka-apua ja muita avustustarvikkeita, kuten hygieniatarvikkeita. Myöhemmin hanke keskittyi puhtaan veden saannin turvaamiseen tulva-alueella. Tulvavesien ja mutavyöryjen saastuttamia kaivoja puhdistettiin laajalla alueella siten, että yli tuhannen perheen puhtaan vedensaanti saatiin turvattua. Tämän lisäksi Fida ja Alliance Development trust jakoivat koulutarvikkeita tuhansille lapsille, ja turvasivat siten osittain heidän koulu-uransa jatkumisen poikkeusolosuhteissa.

Tällä hetkellä tulvasta toipuvat yhteisöt keskittyvät elinkeinoelämänsä palauttamiseen entiselleen.

Fidan kumppanina toimi Alliance Development Trust, joka on srilankalainen kansalaisjärjestö. Yhteistyö järjestön kanssa alkoi tsunamin jälkimainingeissa vuonna 2005 ja on jatkunut siitä lähtien. Fida on ollut kumppaninsa kanssa mukana jo aiemmin avun järjestämisessä pakolaisleirille, jossa toimittiin läheisessä yhteistyössä Sri Lankan hallituksen kanssa.

Kohdenumero: 7251