Hankkeen nimi: Pakolaisten kotiinpaluuohjelma Burundissa
Sijainti: Kibengan kylä Rumongen kunnassa, Bururin maakunnassa Burundissa
Budjetti 2012: 190 000 €
Hankkeen kesto: 2012, 12 kuukautta
Suunniteltujen aktiviteettien tavoitteena Burundissa on tukea paluumuuttajien sekä maan sisäisten pakolaisten uudelleenintegroitumista osaksi kyläyhteisöjä Rumongessa, eteläisessä Burundissa. Kylässä keskitytään parantamaan avustettavien perheiden elinoloja avustamalla heitä talonrakennuksessa sekä kohentamaan heidän terveydentilaansa. Lisäksi perheille ja opiskelijoille turvataan vedensaanti sekä yhteisöä tuetaan maatalouden harjoittamisessa.
Fida International toimii Burundissa yhdessä paikallisen kumppanin, CEPBU:n (Communauté des Eglises de Pentecôte au Burundi), kanssa. CEPBU ja Fida ovat toimineet yhdessä vuodesta 2007. CEPBU on Burundissa kyvykäs toimija ja pyrkii vahvistamaan burundilaisten hyvinvointia osallistumalla yhteiskunnan eri sektoreille, mukaan luettuna koulutus (muodollinen ja epämuodollinen) ja lukutaito, terveydenhuolto, maanviljely ja ympäristö, sekä joukkoviestintä. CEPBU on rekisteröitynyt vuonna 1975 avustusjärjestöksi ja on voimakas kansalaisyhteiskunnan vaikuttaja. Lähes 10 % maan väestöstä kuuluu järjestöön ja sillä on hyvät suhteet yhteiskunnan eri tasoille. CEPBU hyödyntää rakenteitaan ruohonjuuritasolla auttaessaan pakolaisten sekä maansisäisten pakolaisten kuntoutuksessa ja integroitumisessa.
Vuonna 2012 CEPBU:n/Fidan humanitaarisen avun painopisteet ovat talojen jälleenrakennuksessa, parannetussa veden saannissa, maatalouden tukemisessa sekä ympäristönsuojelussa. Onkin odotettavissa, että vuoden 2012 loppuun mennessä 250 avunsaajataloutta elää uusissa taloissa, 750 perheellä ja 700 oppilaalla on mahdollisuus puhtaaseen veteen lähellä kotiaan ja kouluaan, 250 kotitaloutta on saanut vuohia tai porsaita, siemeniä sekä maatalousvälineitä.
Suunniteltujen aktiviteettien tavoitteena on parantaa haavoittuvien perheiden elinolosuhteita Rumongen provinssissa. Tähtäimessä on erityisesti paluumuuttajien, maan sisäisten pakolaisten ja paikallisen väestön integroituminen osaksi toimivaa kyläyhteisöä, jossa he voivat elää ihmisarvoista elämää sopusoinnussa alueen muun väestön kanssa.
Hankenumero: 7350