Ajankohtaista

Romanilapset odottavat joulua hymyssä suin

Agristeun kylässä Romaniassa odotetaan joulua suu messingillä. Kylään valmistui joululahjana suomalaisten lahjoittajien tuella toimintakeskus, joka tuo toivoa köyhille romaniperheille.

Agristeun kylän uusi seurakunta- ja toimintakeskus avattiin lokakuussa. Sen rakentaminen oli mahdollista suomalaisten lahjoittajien ja seurakuntien tuella.

Hyvän tekijöitä tarvitaan tänäkin jouluna! Kun lahjoitat Toivon kipinä -joulukeräykseen tai ryhdyt kummiksi, annat paremman tulevaisuuden Itä-Euroopan romanilapsille. Fida vie apusi luotettavasti perille.

Aiemmin kylän romaniseurakunta kokoontui pienessä talopahasessa, jota lämmitettiin kamiinalla juuri ennen tilaisuuksien alkua. Sunnuntain jumalanpalveluksessa tilat olivat kasvavalle seurakunnalle auttamattoman ahtaat.

Vastikään avatussa uudessa toimintakeskuksessa kaikki on toisin. Nyt tilaa on niin paljon, että kerhossa lapset voidaan jakaa iän mukaan eri ryhmiin.

Välipalatarjoilu sujuu, kun voileivät voi tehdä valmiiksi seurakunnan keittiössä.

Ne romanilapset, jotka tulevat köyhimmistä oloista ja ovat resuisia ja likaisia, voivat nyt käydä peseytymässä seurakunnan pesutiloissa.

Aiemmin peseytyminen oli mahdollista vain, jos talvella saatiin sulatettua lunta niin paljon, että siitä riitti pesuvettä muovitynnyrin pohjasta leikattuun ”pesuvatiin”.

Stella-täti itki ilon kyyneleitä

Agristeun romanilasten parissa jo 17 vuotta pyhäkoulua ja kerhoa pitänyt Stella puhkesi ilon kyyneliin, kun näki unelmansa toteutuvan.

– Jumala on ihmeellinen, minulla ei ole sanoja kiittää. Olen niin onnellinen, ylpeä ja kiitollinen!

Seurakunnan lastenkerhossa käy noin 30 lasta säännöllisesti. Parhaimmillaan kerhoihin tulee jopa 60 lasta.

Kerho järjestetään joka arkipäivä. Ohjelmaan kuuluu laulua, leikkiä, rukousta ja Raamatun ja runojen lukemista.

Tavoitteena on aloittaa myös läksykerho, joka tukee romanilasten koulunkäyntiä ja oppimista.

Agristeun kylän 700 asukkaasta yli puolet on romaneja. Stella, joka itsekin on romani, on nähnyt, kuinka hengellinen ja sosiaalinen työ sytyttävät toivon kipinän romaniperheissä.

− Täällä kaikki käyvät koulua eikä ole ongelmaa lapsiavioliitoista. Alkoholiongelma oli ennen suuri, mutta nyt se on kadonnut.

Pienestä pitäen kerhoon

Avajaisjuhlissa uusia tiloja ihmetteli myös 13-vuotias Cosmin. Hän on käynyt pikkupojasta lähtien seurakunnan lastenkerhossa.

Pojan mielestä uudet tilat ovat hienot, mutta hän toivoo vielä kunnon leikkikenttää kirkon tontille.

– Erityisesti odotan, että pääsen pelaamaan jalkapalloa, kertoo Cosmin, jonka haaveena on ammattijalkapalloilijan ura.

Jos jouluksi tulee lunta, Cosmin tietää jo etukäteen, miten joulua vietetään.

– Käyn perheeni kanssa kirkossa ja rukoilemme kuten muutkin. Sitten menemme mäelle ja laskemme mäkeä muovipussilla.

 

Agristeun toimintakeskusta ylläpitää Fidan kumppani, Betlehem-säätiö, joka tekee hengellistä ja sosiaalista työtä romanien parissa useilla paikkakunnilla eri puolilla Romaniaa.

Kiitos kaikille lahjoittajille ja Suomen helluntaiseurakunnille, joiden tuella unelma Agristeun kylän uudesta toimintakeskuksesta muuttui todeksi!