Kehitysyhteistyötehtäviin

Kehitysyhteistyötehtäviin

Fidan ja helluntaiseurakuntien monipuolista kehitysyhteistyötä suunnitellaan ja toteutetaan ruohonjuuritasolla yhdessä kehitysmaiden kumppanien, usein paikallisten kirkkojen, kanssa. Tehtäviin haetaan kutsumustietoisia, ammatilliset valmiudet omaavia henkilöitä.

Suomalainen ammattikorkeakoulu- ja yliopistotasoinen koulutus antaa jo hyvät valmiudet lähteä kehitysyhteistyötehtäviin, joita toteutetaan usein moniammatillisissa tiimeissä. Tarve määrittelee rekrytointeja. Tehtäviin voidaan hakea esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan, opetusalan, tekniikan alojen ja hallintoalojen ammattilaisia. Fida tekee ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestönä kehitysyhteistyötä noin 30 maassa ja antaa humanitaarista apua. 

Helluntaiseurakuntiin kuuluvat hakeutuvat kehitysyhteistyötehtäviin lähetyslinjan kautta. Koulutustarpeet ovat osin yksilöllisiä. Ammattitaidon kehittymistä työn ohessa tuetaan. Fida ja Iso Kirja -opisto järjestävät kehitysyhteistyötehtäviin tähtääville intensiivikursseja osana lähetysvalmennusta.

Työssä keskeiseksi nousevat ihmissuhde- ja tiimityötaidot, kielitaito, kansainvälinen kokemus, kehitysyhteistyön ja eri kulttuurien ja maailmankatsomusten tuntemus sekä Fidan arvoista nousevat palvelualttius ja lähimmäisenrakkaus.

Valmiuksia kehitysyhteistyöhön:

• Ammatillinen koulutus
• Riittävä työkokemus
• Kansainvälinen kokemus (työ, harjoittelu tms.)
• Kielitaito (englanti, muut valtakielet)
• Kehitysyhteistyöntekijän ammatillinen koulutus (esim. hankehallinto ja -johtaminen)
• Kehitysmaatietous
• TAE-kurssi ja/tai Fidan ja Iso Kirja -opiston lähetyslinja
• Raamatun perusopinnot