Kairos-kurssi

Kairos-kurssi on kristittyjen yhteinen lähetysaiheinen intensiivikurssi, joka kouluttaa, inspiroi ja haastaa aktiiviseen osallistumiseen etenkin vähiten saavutettujen ihmisryhmien saavuttamiseksi.

Kairos-kurssi sopii kaikille, jotka tahtovat syttyä lähetystyölle ja vahvistaa omaa lähetysnäkyään. Kurssi on innostanut muun muassa pastoreita, nuorisotyöntekijöitä, kentällä olleita lähettejä, seurakuntien lähetysaktiiveja mutta ennen kaikkea myös niitä ihmisiä, jotka eivät ole kokeneet olleensa lähetysihmisiä.

Kurssi on suunniteltu siten, että sen voi toteuttaa paikallisseurakunnissa, erilaisissa järjestöissä tai erityisryhmille (esim. kristityt yrittäjät). Kurssimateriaalin ansiosta ohjaajakoulutuksen käyneet voivat opettaa edelleen muita.

Kurssit on järjestetty pääsääntöisesti kahtena viikonloppuna yhteensä seitsemänä päivänä. Kokonaisuuteen kuuluu lähiopetusta yhteensä noin 22 tuntia.

Suomenkieliset kurssit

Kurssit kahtena viikonloppuna ja yhtenä arki-iltana.

Courses in English

 

Kurssimaksu 50-60 €, lisäksi erillinen ruoka-, kahvi- ja mahdollinen majoitusmaksu

Uusia kursseja suunnitteilla eri puolilla Suomea, kysy lisää!

Fasilitaattorikoulutukset

Kurssin suorittaneet voivat kouluttautua Kairos-fasilitaattoriksi. Fasilitaattorikoulutukseen pyydetään seurakunnan suositus.
Materiaalimaksu 15 €

Seuraavat fasilitaattorikoulutukset:

17.3.2012 Oulun helluntaiseurakunta
Ilmoittautumiset: Miika Savola, miikanator (a) gmail.com

 

 

Jos haluat Kairos-kurssin seurakuntaasi, ota yhteyttä:

Pia Blommendahl,
Kairos-kurssin koordinaattori
pia.blommendahl (a) fida.info
050 408 4704

Lisätietoja englanniksi: www.kairoscourse.org