Rukous, joka ei koskaan unohdu

Arto Heinonen kertoo, miten vaikutti Hesekiel-pastorin rukous maastoauton takapenkillä.


Arto Heinonen,
Uganda

Syntymäpaikkasi?

Toijala.

Millaisissa lähetystehtävissä olet ollut?

Lähettilapsena Keniassa vuodesta 1963, Musoman lastenkodissa Tansaniassa 1999−2001 ja humanitaarisen työn koordinaattorina Ugandassa vuodesta 2004 alkaen. Myös seurakuntatyö on ollut tärkeä osa työtäni.

Mottosi?

Menneisyys on sovitettu, nykyisyys on mielekästä ja tulevaisuus on turvattu.

Rakkain raamatunpaikka?

Psalmi 23. Se kuvaa mielestäni elämän monia vaiheita. Jokaisessa vaiheessa Hän on vierellä nostaen ja kantaen.

Mitä lähetystyö on sinulle antanut?

Lähetystyön kautta olen päässyt lähelle todellista tuskaa ja hätää. Olen myös konkreettisesti nähnyt, mitä Jumalan rakkaus voi saada aikaan ihmisessä.

Mikä jäi erityisesti mieleen TV-kuvauksista?

En tainnut ihan onnistua niin kuin olisin halunnut.

Teema: Koulupoika pakotettiin tappajaksi

James Enwinu

Sissit sieppasivat James Enwinun kotoa 12-vuotiaana. Hänestä koulutettiin heti sotilas.

James pakotettiin tappamaan ja kaappaamaan toisia lapsia. Syrjäseuduilla liikkuessaan hän ja muut lapsisotilaat kokivat nälkää, pahoinpitelyjä, pelkoa ja koti-ikävää.

Eräässä tulitaistelussa Ugandan sotilaiden ja LRA-sissien välillä Jamesin käteen osui helikopterista ammuttu luoti. Taistelujen loputtua sissit jättivät haavoittuneen pojan yksin. Hän käveli hakemaan apua läheisestä armeijan parakista.

James oli ollut kaapattuna kaikkiaan 15 kuukautta. Myöhemmin James pääsi Fidan ja paikallisen kumppanin hankkeeseen, joka kuntouttaa entisiä lapsisotilaita.

Tammikuussa 2009 Jamesin käteen tehtiin korjausleikkaus. Myöhemmin hän meni autokouluun. James läpäisi ajokokeet ja odottaa nyt innolla ajokorttia.

Hänen haaveenaan on saada työtä autokuskina. 19-vuotiaan Jamesin perhe sai hankkeen kautta härän ja auran, jotka parantavat heidän toimeentuloaan. Koko perhe iloitsee saamastaan avusta.

Takaisin turvalliseen arkeen

James on yksi arviolta 25 000–30 000 ugandalaisesta lapsesta jotka joutuivat LRA-sissiliikkeen kaappaamiksi. Paitsi lapsisotilaistaan, LRA tunnettiin myös siviiliväestöön kohdistuneista hyökkäyksistä, äärimmäisistä julmuuksista ja okkulttisista rituaaleista.

Nyt tilanne on normalisoitunut, ja valtaosa lähes kahdesta miljoonasta LRA:n terroria paenneesta ihmisestä on palannut kotiseuduilleen.

Fida ja Ugandan PCU-helluntaikirkko auttavat yhteistyössä paikallisten viranomaisten ja YK-järjestöjen (UNICEF, WFP, FAO) kanssa pakolaislapsia ja entisiä lapsisotilaita palaamaan normaaliin arkeen.

Sinä voit antaa entisille lapsisotilaille paremman tulevaisuuden ostamalla Taivaan lahjan.