Ajankohtaista

Jordanian köyhät kylät nousevat naisten mukana

Yhteisökehitysohjelma on tuonut Jordanian köyhille ja työttömille naisille töitä ja uskoa itseensä. Kun naiset vahvistuvat, hyötyy siitä myös muu perhe ja lopulta koko kylä.

Pienyrityksiä, puutarhoja ja parempia perheoloja. Näin yksinkertaisilla eväillä parannettiin satojen naisten ja kymmenien perheiden elämiä Jodanian köyhissä ja syrjäisissä kyläyhteisöissä.

Fidan yhteisökehityshanke Jordaniassa päättyi viime vuoden lopulla, yli kymmenen tehokkaan ja menestyksekkään työvuoden jälkeen. Töitä tehtiin kylissä, joita vaivasi korkea työttömyys ja sen mukanaan tuoma apatia.

Kun työ alkoi, oli etenkin naisten asema toivoton, muistelee työt hankkeessa vuonna 2011 aloittanut Katja Köykkä.

– Naisen asema kylissä oli alisteinen. He pysyivät kotona ilman töitä, ja se heijastui siihen, miten naiset itsensä näkivät. Apatia oli käsinkosketeltava, Köykkä sanoo.

– Kun lopulta hankkeen ansiosta naiset avasivat esimerkiksi omia kauppoja, oli se muutos naisissa huomattava, hän jatkaa.

Uutta tietoa ja uusia taitoja

Suurin muutos kylissä ja perheissä tapahtui juuri naisten kautta. Hanketta arvioitaessa huomattiin, että naiset olivat löytäneet itsestään uusia kykyjä ja taitoja ja oppineet näkemään itsensä uudessa valossa.

Työttömyyteen tartuttiin auttamalla naisia esimerkiksi omien pienyritysten käynnistämisessä. Naisia koulutettiin kampaajiksi ja heille opetettiin erilaisia taitoja aina saippuanvalmistuksesta puutarhanhoitoon.

Lopulta kylien naiset oppivat laittamaan uudet taitonsa käyttöön niin, että perheet saivat niistä tuntuvia lisäansioita.

Yhteisöissä järjestettiin lisäksi koulutuksia esimerkiksi hygieniasta, perheväkivallan ehkäisystä ja lasten kasvatuksesta.

Köykälle mieleen jäi erityisesti kommunikaatiokoulutus. Se osoitti, miten yksinkertaisilla opeilla voidaan tehdä isojakin muutoksia.

– Kommunikaatiokoulutus oli huikea menestys. Muutaman tunnin koulutuksella voitiin opettaa paljon uutta. Ne asiat olivat lopulta ihan perusjuttuja, kuten ettei pidä provosoida, pitää kuunnella toista eikä pidä yrittää lukea rivien välistä. Se koulutus muutti ilmapiiriä, sittemmin Jordaniasta Suomeen palannut Köykkä muistelee.

Naiset avaimia yhteisön hyvinvointiin

Hankkeen myönteiset vaikutukset kävivät ilmi myös hankkeesta tehdyssä ulkopuolisessa arvioinnissa. Arvioinnin mukaan perheiden tulot kasvoivat äitien perustamien pienyritysten myötä, ruokailutottumukset muuttuivat puutarhojen ansiosta terveellisemmiksi ja ilmapiiri kodeissa parantui.

Äidit myös kertoivat, että koulutusten ansiosta kasvatusmenetelmät muuttuivat. Lyömisen ja ankaran kurin tilalle tuli monissa kodeissa keskustelu ja hellyydenosoitukset, mikä taas näkyi muutoksena parempaan lasten käyttäytymisessä.

Hankkeen arvioinnissa huomattiin, että muutos ei jäänyt ainoastaan naisiin. Koulutukset vahvistivat perheitä ja lopulta koko yhteisöä. Muutoksen myötä naisten ja lasten asema myös miesten silmissä parantui, kun miehet huomasivat, mikä vaikutus naisten kouluttautumisella oli myös kodeissa.

Kouluissa kiusaaminen vähentyi, kun äidit puhuivat lapsilleen kiusaamisen vaikutuksista.

Lisäksi taidot ja tiedot levisivät yhteisöissä, kun sekä yhteistyökumppanit että tavoitetut naiset laittoivat ne käytäntöön ja opettivat niitä eteenpäin. Arviointia varten haastateltu yhteistyökumppani jopa nimitti Fidan tekemää työtä sanalla contagious – tarttuva.

Työtä yli uskontorajojen

Työ Jordaniassa oli alkanut jo vuosituhannen alussa, mutta vuonna 2012 se sai uusien paikallisten kumppaneiden myötä aivan uutta vauhtia. Yhteistyötä oli tehty paikallisten seurakuntien kanssa, mutta tuloksiin ei oltu täysin tyytyväisiä.

Uudet paikalliskumppanit olivat jo maassa toimivia muslimitaustaisia naisjärjestöjä. Köykkä uskoo, että avain onnistuneeseen työhön lopulta oli se, että sitä ei tehty uskonto edellä – vaikka yhteistyön aloittaminen vaatikin aluksi monilta ison asenteellisen muutoksen.

– Olimme noille paikallisjärjestöille ensimmäinen kosketus kristittyihin, ja meistä tuli nopeasti hirmu läheisiä. Ja sitä kautta pääsimme alueille jonne ei aikaisemmin ollut pääsyä, Köykkä kertoo.

Jordania on konservaativinen ja vahvasti uskonnollinen maa, jonka väestöstä jopa 95 prosenttia on muslimeita. Fidan yhteistyö muslimijärjestöjen kanssa on kuitenkin rikkonut monia uskontojen välisiä raja-aitoja, todetaan hankkeesta tehdyssä arvioinnissa.

Sen mukaan molemminpuolinen ja kunnioittava yhteistyö ja aito ystävyys voi vahvistaa rauhanrakentamista ja sitä kautta ehkäistä mahdollisia konflikteja.

Menestyksekäs työ huomattiin muuallakin. Jordanian sosiaaliministeriö kehotti muita maassa toimivia järjestöjä ottamaan mallia Fidan työstä, ja monet järjestöt puolestaan kääntyivät Fidan puoleen kysyäkseen neuvoa työskentelystä maan hallituksen kanssa.

Kentällä kiitos hyvin tehdystä työstä huipentui Jordanian kuningattaren vierailuun.

– Siinä hetkessä oli jotain erityistä, kun naiset, jotka eivät aikaisemmin olleet omasta mielestään yhtään mitään, istuivat alas yhdessä kuningattaren kanssa. Halusimme työssämme nimenomaan kertoa, mihin naiset pystyvät ja kuinka arvokkaita he jo ovat, Köykkä sanoo.

Teksti: Henrik Suni

Kuva: Katja Köykkä