Fida International perustettiin vuonna 1927 Suomen Vapaa Ulkolähetys -nimellä Suomen helluntaiseurakuntien toimesta. Järjestön perustamisen avainhenkilö oli Venäjällä ja Mantsuriassa lähetyskokemusta hankkinut pastori Nikolai Pöysti (1893-1947). Pian Pöysti lähetettiinkin Kiinaan Suomen helluntaiherätyksen ensimmäisenä virallisena lähetyssaarnaajana.
Samoihin aikoihin Pöystin kanssa lähti matkaan Toimi Yrjölä (1909-1989), jota pidetään yhtenä Suomen helluntaiherätyksen merkittävimmistä lähetyspioneereista. Yrjölä ehti työskennellä perheineen 25 vuotta Kiinassa ennen siirtymistään Ceylonille ja myöhemmin uuden hankkeensa, Aasian merillä seilanneen lähetyslaiva Ebeneserin ruoriin.
Alusta lähtien suomalaiset helluntailähetystyöntekijät osoittivat suurta luovuutta ja innostusta. Monilla naislähetystyöntekijöillä oli huomattava rooli alkuvuosikymmenien hengellisessä työssä.
Kuva: Kiinan lähetyspioneerit, aviopari Anna ja Toimi Yrjölä Haapasaaressa.
Lähetystyöntekijöiden kokemukset osoittivat, että monissa tapauksissa tarvittiin myös käytännön toimia ihmisten auttamiseksi. Sairaaloita, kouluja ja orpokoteja perustettiin jo ennen valtiollisen kehitysyhteistyön alkua.
Vuonna 1974 Suomen Vapaa Ulkolähetyksen yhteyteen perustettiin Lähetyksen Kehitysapu (LKA) vastaamaan sosiaalisesta työstä. Humanitaarisen avun alkusysäys oli Etiopian järkyttävä nälänhätä 1980-luvun alussa.
Vuosien kuluessa LKA:n toiminta laajeni, ja se saavutti myös tunnustusta luotettavana ja tehokkaana avustusjärjestönä. Samassa yhteydessä syntyivät Fida lähetystorit, jotka ovat nykyisin Suomen suurin kirpputoriketju.
Suomen Vapaa Ulkolähetys ry ja Lähetyksen Kehitysapu olivat alusta alkaen juridisesti samaa kokonaisuutta, joka koki myös operatiivisen sulautuman 1980-luvun lopussa. Vuonna 2001 järjestö alkoi toimia yhden nimen alla Fida Internationalina. Fida on kasvanut lähettimäärältään Suomen suurimmaksi lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestöksi ja yhdeksi suurimmista Euroopassa.
Järjestön toimintaperiaatteena on holistisuus: ihminen rakentuu vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan, luonnon ja parhaassa tapauksessa myös Jumalan kanssa. Fidan toiminnassa ja kumppanuuksissa huomioidaan kaikki nämä ulottuvuudet.
Lue lähetyslaiva Ebeneseristä ja sen dramaattisesta uppoamisesta Jaavan merellä.