EtusivuYhteystiedotMedialleIn English
EtusivuAjankohtaistaLahjoitaLähde mukaanTyömmeFida lähetystoritMikä Fida on?

Fida lähetystorit 30 vuotta

Hyvää tekeviä tavaroita ja ympäristötekoja jo 30 vuotta

Suomen suurin kirpputoriketju Fida lähetystorit täyttää kolmekymmentä vuotta. Myymälöiden historiaan on sisältynyt monta jännittävää käännettä ja esimerkillistä kierrätystoimintaa.

Suomen valtio jakoi vuonna 1974 ensimmäistä kertaa budjetistaan varoja kansalaisjärjestöjen tekemään kehitysyhteistyöhön. Alusta alkaen tuensaajien joukossa oli Suomen Vapaa Ulkolähetys (SuVUL), Fidan edeltäjä, joka perusti Lähetyksen Kehitysapu (LKA) - nimisen kehitysyhteistyöosaston.

Ensimmäinen Fida lähetystori avataan 1979

Valtiolta saatavan tuen omarahoitusosuuden keräämiseksi perustettiin ensimmäinen kirpputori Vilhovuorenkadulle Helsinkiin vuonna 1979. Pauli Rantasen kehittämä myymälätoiminta osoittautui menestyksekkääksi, joten sitä lähdettiin laajentamaan.

Rantanen organisoi yhdessä nykyisen lääkintöneuvos Vilho Kivikankaan kanssa vuoden 1981 valtakunnallisen vaatteiden suurkeräyksen ”Yhdelle vähimmistä”, jonka vertaista ei ole sen koomminkaan nähty. Lyhyessä ajassa keräys tuotti 5,5 miljoonaa tonnia tavaraa lähetettäväksi Afrikkaan, myytäväksi LKA kirpputoreille ja uusiokäyttöön.

Fida on helluntaiseurakuntien järjestö, ja keräyksen innoittamana seurakunnat ympäri Suomen perustivat kirpputoreja. Vuoden 1981 lopussa kirpputoreja oli jo 18. Tämän jälkeen torien määrä on vaihdellut 46:n ja 29:n välillä. Nyt myymälöitä on 35, mukaan lukien Fida lähetystorien outlet- ja tukkumyymälä.

Kuva oikealla ylhäällä: Pauli Rantanen on Fida lähetystorien ideoija ja alullepanija. Pauli Rantanen yhdistää evankeliumin perussanoman ja kirpputorityön: niissä molemmissa "hyljätystä tulee hyödyllinen ja arvottomasta arvokas". Kuva vuodelta 1981 Vihdin Selkissä, kuvaaja Mauri Päivinen.

Kuva vasemmalla: – Koko Suomi heräsi kierrättämisen ja lähimmäisten auttamisen asialle, kuvailee Selkissä Vihdissä vaatteiden suurkeräyksen lajittelua ja keräyspäällikkö Pauli Rantasta (kuvassa) kamerallaan seurannut Mauri Päivinen.

 

Ketju uudistuu

Vuonna 1992 kirpputoreja alettiin kutsua LKA lähetystoreiksi. Vuosina 2002–2003 LKA lähetystoreista tuli Fida lähetystoreja. Nimenmuutoksella haluttiin tuoda esille, että helluntaiseurakuntien kehitysyhteistyötoiminta on osa kokonaisvaltaista lähetystyötä.

Fida lähetystorit sai uuden ilmeen vuonna 2006. Samalla otettiin käyttöön Fida lähetystorien ydinviesti ”tavaroita, jotka tekevät hyvää”. Se kiteytyy kolmeen asiaan: Ostajat ja lahjoittajat auttavat kehitysmaiden lähimmäisiä, pois heittämisen tai uuden ostamisen sijaan he ovat ympäristön asialla ja edullinen hintataso tekee hyvää myös ostajan lompakolle.

Kuva oikealla: Uudistettu Hämeenlinnan Fida lähetystori kesällä 2008, kuvaaja Erkki Salo.

Kuva vasemmalla: Fida lähetystorien myymäläilmettä pyritään kehittämään entistäkin miellyttävämmäksi. Kuvassa Porin Fida lähetystori kesällä 2008, kuvaaja Tiina Haimila.

Kuva alla: Vuonna 2007 avattiin Hakaniemen Fida lähetystori, joka keskittyy katumuotiin. Avajaisissa oli esiintymässä tunnettu naisartisti Jippu, joka muistutti asiakkaita auttamisen tärkeydestä. Kuvaaja Erkki Salo.

 

 

 

Tehokasta kierrätystä

Kierrätys on keskeistä Fida lähetystorien toiminnassa. Myymäläketju pyrkii hyödyntämään lahjoitetut tavarat mahdollisimman tehokkaasti. Samalla vältetään luonnolle koituvaa rasitusta.

Kolmen vuosikymmenen aikana kierrätysmekanismi on kehittynyt pitkälle. Toukokuussa 2007 aloitti pääkaupunkiseudun myymälöitä palveleva lajittelukeskus.

Lajittelukeskukseen tulee vuodessa noin 640 000 kg vaatteita. Vaatteet lahjoitetaan joko suoraan myymälöihin tai vaatekeräyslaatikoihin. Jokainen vaate käydään läpi yksilöllisesti ja lajitellaan eteenpäin.

Lahjoituksista noin viidennes päätyy myymälöihin myyntiin ja vajaa puolet kanavoituu tukkumyynnin kautta Venäjälle, Baltiaan ja Afrikkaan.  Noin viidennes menee energiajakeeksi eli kierrätyspolttoaineeksi ja noin kymmenen prosenttia kaatopaikalle.

Energiajakeena voidaan hyödyntää rikkinäiset ja likaiset vaatteet, jotka eivät ole myyntikuntoisia. Kaatopaikalle joutuvat tavarat, joita ei voi ympäristösyistä käyttää energiajakeena. Tällaisia ovat muun muassa rikkinäiset kengät, laukut ja lelut.

– Energiajaemaksut ovat vuodessa huomattavat. Ne ovat suoraan pois kehitysyhteistyöhön kanavoitavista varoista. Tämä ongelma ratkaistaisiin, jos ihmiset välttäisivät lahjoittamasta rikkinäisiä tai likaisia vaatteita, muistuttaa lajittelukeskuksen päällikkö Teija Välimäki.

– Hyvä ohjenuora lahjoittajalle on miettiä, olisiko hän itse valmis ostamaan lahjoittamansa tuotteen, Välimäki opastaa.

Kuva ylhäällä oikealla: lajittelukeskuksen kuorma-auto, kuvaaja Mikko Jurvanen.

Kuvassa oikealla: Fida lähetystorien lajittelukeskuksessa sijaitsevassa outlet- ja tukkumyymälässä voi tehdä edullisia ja tyylikkäitä löytöjä. Kuvassa on Tyylitaivas -tapahtuman vierailijoita, jotka ovat löytäneet säkkikaupalla ostoksia. Kuvaaja Erkki Salo.

 Apu menee perille

Fidalla on noin sata kehitysyhteistyöhanketta 30 maassa. Viime vuonna toiminnan kautta autettiin yli 2 miljoonaa ihmistä.

Fida lähetystorien tuotoilla rahoitetaan Fidan kehitysyhteistyötä. Fida on Suomen ulkoasiainministeriön virallinen kumppanuusjärjestö, joka tekee kristillisistä lähtökohdista kehitysyhteistyötä, humanitaarista avustustyötä, kummilapsityötä ja lähetystyötä.

Kumppanuussopimus on myös osoitus valtiovallan pitkäaikaisesta luottamuksesta Fidaa kohtaan. Avunantoa ohjaavat selket periaatteet: järjestö ei liitä apuunsa taloudellisia, uskonnollisia tai muita ehtoja. Fidan periaatteena on, että apu on lahjaa, kuten Jumalankin apu on ihmisille. 

Kuva vasemmalla: ”Meille lainattiin siemenriisiä, possuja ja lehmä. Saimme myös vedensuodattimen, ja kyläämme asennettiin kaivo. Lainariisin jo palautimme, mutta varastomme jäi silti melkein täydeksi. Kuumetta sairastamme nykyään vain harvoin.” Fida lähetystorien tuotot saavat hyvää aikaan muun muassa Kambodzassa Fidan kyläterveysohjelman kautta. Kuva Jarmo Saarni.

Teksti: Erkki Salo

Lähteet:
- Kehitys avusta kumppanuuteen (Fida International ja Aikamedia Oy 2004)
- Jumalan hyvät tuulet (Fida International 2007)
- RV 17.12.2008 ”Elämän hedelmät on opittava antamaan lähimmäisten hyväksi.”

Lisätietoja ja lehdistömateriaalia:

Tiedottaja Päivi Simi-Kim, paivi.simi-kim(at)fida.info

 

Suurenna fonttia Pienennä fonttia Tekstin koko Tulosta Palaute