Sissit sieppasivat ugandalaisen James Enwinun kotoa 12-vuotiaana. Hänet koulutettiin sotilaaksi ja pakotettiin tappamaan ja kaappaamaan toisia lapsia. James ja muut lapsisotilaat kokivat nälkää, pahoinpitelyjä, pelkoa ja koti-ikävää.
Eräässä tulitaistelussa Ugandan sotilaiden ja sissien välillä Jamesin käteen osui helikopterista ammuttu luoti. Sissit jättivät haavoittuneen pojan yksin. Hän käveli hakemaan apua läheisestä armeijan parakista. James oli ollut kaapattuna 15 kuukautta.
Myöhemmin James pääsi Fidan ja Ugandan PCU-helluntaikirkon hankkeeseen, joka kuntouttaa entisiä lapsisotilaita. Jamesin käteen tehtiin korjausleikkaus, ja hän pääsi autokouluun. Hänen perheensä sai hankkeen kautta härän ja auran toimeentulon parantamiseksi.
James on yksi arviolta 25 000–30 000 ugandalaisesta lapsesta, jotka joutuivat LRA-sissiliikkeen kaappaamiksi. Paitsi lapsisotilaistaan, LRA tunnettiin myös siviiliväestöön kohdistuneista hyökkäyksistä, äärimmäisistä julmuuksista ja okkulttisista rituaaleista. Nyt tilanne on normalisoitunut ja valtaosa lähes kahdesta miljoonasta LRA:n terroria paenneesta ihmisestä on palannut kotiseuduilleen.Fida ja Ugandan PCU-helluntaikirkko auttavat yhteistyössä paikallisten viranomaisten ja YK-järjestöjen (UNICEF, WFP, FAO) kanssa pakolaislapsia ja entisiä lapsisotilaita palaamaan normaaliin arkeen.
Fida lähetystoreille tulevien vaate- ja tavaralahjoitusten ansiosta voimme tukea Jamesin kaltaisia entisiä lapsisotilaita ja muita haavoittuvassa asemassa olevia lapsia ja nuoria eri puolilla maailmaa. Sinäkin voit auttaa tekemällä vaate- tai tavaralahjoituksen. Tuo lahjoituksesi joko suoraan Fida lähetystoreille tai Fidan vaatekeräyslaatikoihin. Monilla Fida lähetystoreilla on tarjolla myös ilmainen noutopalvelu isommille lahjoituksille, kuten huonekaluille. Kiitos avustasi!
Tee vaate- tai tavaralahjoitus
Fidan aineettomien lahjojen kaupasta voit ostaa kuntoutuksen entiselle lapsisotilaalle hintaan 55 €. Lahjasi auttaa entisiä lapsisotilaita palaamaan takaisin turvalliseen arkeen.