EtusivuYhteystiedotMedialleIn English
EtusivuAjankohtaistaLahjoitaLähde mukaanTyömmeFida lähetystoritMikä Fida on?

Uutisarkisto

Maailman ruokapäivä 16.10.: Pohjois-Korean ruokaturvaa voidaan kohentaa


Perjantaina 16.10. vietetään YK:n aloitteesta Maailman ruokapäivää. Silloin on sopiva muistaa esimerkiksi Pohjois-Koreaa. 

Pohjois-Korea on kiehtova maa, mutta sen jatkuva huolenaihe on nälkä. Täysin romahtaneen maatalouden koneistuksen, energian saannin ja muidenkin tuotantopanosten kuten lannoitteiden puutteen vuoksi Pohjois-Korea ei pysty tuottamaan 23 miljoonalle asukkaalleen riittävästi ruokaa. Pari vuotta sitten maa kielsi Maailman ruokaohjelman (WFP) suoran humanitaarisen avun perustellen, että heidän on tultava toimeen jo omillaan. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, vaan ruoka-apua pyydettiin uudestaan.

Yksi kriittisimpiä ajankohtia maan ruokahuollossa on alkukesä, jolloin talvivarastot ovat loppuneet. Uusi riisisato valmistuu vasta syyskuussa. Pohjois-Korean johto on julistanut jo kymmenen vuotta sitten varhaisperunan tuotannon kehittämisen yhdeksi maataloustuotannon avainsektoriksi, joka täyttäisi alkukesän ruokavajeen.

Fida International on ollut lähes saman ajan tukemassa varhaisperunan siementuotantoa Pohjois-Koreassa. Nyt monien vuosien vaikeuksien jälkeen projekti on saavuttamassa läpimurtoa Pohjois-Pjonganin maakunnassa. Siemenperunaprojekti keskittyy puhtaan, virusvapaan siemenen lisäysviljelyyn ja varastointiolosuhteiden kehittämiseen.

Laboratorio-olosuhteissa viruksesta puhdistettu ja 3-4 kertaa lisäysviljelty perunamukula antaa Pohjois-Korean olosuhteissakin vähintään kaksinkertaisen sadon saastuneeseen siemeneen verrattuna. Tähän asti pienet siemenmäärät on varastoitu talven yli maakuopissa, joissa jo vähintään puolet mukuloista pilaantuu, ennen kuin ne saadaan istutettua maahan. Rakentamalla rinteisiin maakellari-periaatteeseen ja luonnolliseen ilmanvaihtoon perustuvia perunavarastoja mukuloiden säilyminen on aivan toista luokkaa. Myös kahden siemensadon tuottaminen yhtenä kasvukautena on tehnyt kevätsadon varastoimisen tarpeettomaksi.

Projektin tulokset ruokapulan lievittämisessä eivät ole yhtä nopeita kuin maahan eri puolilta maailmaa kuljetettavan hätäapuviljan. Mutta omassa maassa tuotettu ravinto on viisi kertaa halvempaa kuin tuontitavara ja vaikutukset ovat pysyviä.

Esko Ikävalko

Kirjoittaja työskentelee siemenperunahankkeen koordinaattorina Pohjois-Koreassa.

Suurenna fonttia Pienennä fonttia Tekstin koko Tulosta Palaute