EtusivuYhteystiedotMedialleIn English
EtusivuAjankohtaistaLahjoitaLähde mukaanTyömmeFida lähetystoritMikä Fida on?

Pöljäile pallo paremmaksi - Kenian katulastenkin hyväksi!


Nenäpäivä kannustaa tempaisemaan kehitysmaiden, erityisesti lasten, parhaaksi. Nenäpäivän 6.11.2009 virallinen keräystulos YLE TV2 Nenäpäivä-shown päätteeksi on toistaiseksi 1 116 690 euroa. Keräys jatkuu, ja siihen voi osallistua vuoden loppuun saakka. Fida kanavoi Nenäpäivän keräystuotot Keniaan Nairobin katulapsityöhön.

Nairobin Kawangwaren slummialueelle valmistui viime syksynä katulapsia varten Maisha poa ("Elämä on siistii") -toimintakeskus, joka on rahoitettu pääosin Fidan ja Nenäpäivän kautta tulleilla varoilla.

Keskuksessa toimivat katulapsihankkeen hallinto, sosiaaliohjaajien vastaanotto, lasten perusopetusryhmä sekä nuorten, aikuisten ja äitien tukiryhmät. Siellä katulapset voivat myös syödä ilmaisen lämpimän aterian ja pestä vaatteensa. 

Nairobissa on kymmeniä tuhansia katulapsia ja koko Keniassa satoja tuhansia. Kadulle joutumisen syyt ovat moninaiset: köyhyys, koulun keskeyttäminen, vanhempien sairaus tai kuolema ja perheongelmat ajavat pois kotoa. Huumeiden käyttö, rikollisuus ja prostituutio ovat yleisiä ongelmia katulasten keskuudessa.

Fidan katulapsityössä painotetaan ongelmien ennaltaehkäisyä ja pysyviä ratkaisuja: jos kadulle päätymisen syihin ei puututa, tulee jokaisen autetun tilalle uusi lapsi. Riskiryhmiin kuuluvia perheitä tuetaan ja katulapsia autetaan takaisin kouluun ja perheidensä pariin. 

Mikä Nenäpäivä?

Nenäpäivä on Ylen Hyvä Säätiön ja yhdeksän avustusjärjestön tiedotus- ja varainkeruukampanja, jonka keräystuotot käytetään kehitysyhteistyöprojekteihin ympäri maailmaa. Fida on ollut mukana Nenäpäivässä vuodesta 2005 ja suunnannut kampanjan kautta saadut varat Kenian katulapsien hyväksi. 

Vuonna 2008 Nenäpäivän keräysohjelma, varainkeruutempaukset ja oheistuotteet tuottivat 1,3 miljoonaa euroa hyvään tarkoitukseen. Noin 59 000 euroa kokonaispotista kanavoitiin Fidan kautta. Fida on auttanut Nairobin katulapsia yhdessä Full Gospel Churches of Kenya -helluntaiseurakuntien kanssa vuodesta 2001. 

Iloisen auttamisen ideoita

Seurakunnille räätälöitiin Nenäpäivän tempausidoita Fidan, Suomen Lähetysseuran ja Kirkon Ulkomaanavun lyötyä nenänsä yhteen. Seurakunnille suunnattu ideapankki on Nenäpäivän verkkosivuilla.

Niittykummun Fida lähetystorilla Espoossa tempaisivat Metropolia-ammattikorkeakoulun Esittävän taiteen koulutusohjelman opiskelijat. Heidän ansiostaan myymälässä asioineet saivat iloita oikeiden klovnien seurasta. Käsityöalan opiskelijat puolestaan tuunasivat Fida lähetystorien myytäväksi kelpaamattomasta keräysmateriaalista tuotteita Nenäpäivä-keräyksen hyväksi.

Kiitos osallistumisestasi. Fidan kautta autat katulapsia Keniassa. Ja vielä ehdit mukaan, vaikka televisiolähetys olisi jäänyt väliin! 

Lisätietoa: www.nenapaiva.fi 

Kuva: Jani Salokangas

 

 

Suurenna fonttia Pienennä fonttia Tekstin koko Tulosta Palaute