– Käsikirjan sisältöä on yksinkertaistettu ja terävöitetty niin, että sitä olisi helpompaa lukea. Uudistusta tehdessä on huomioitu myös kehityksen tuomat muutokset. Liitteet on uusittu ja päivitetty. Työsuhdeasiat jätettiin pois kristillisten järjestöjen työehtosopimukseen siirtymisen vuoksi, Fidan lähetystoimintojen päällikkö Jarmo Saarni luettelee.

LLK on laadittu lähetystyöstä saatujen kokemusten ja vuosien aikana omaksuttujen lähetysteologisten linjausten pohjalta. Kirja antaa käytännön ohjeita turvalliseen, tulokselliseen ja laadukkaaseen lähtemiseen ja lähettämiseen.

– Käsikirja halua tuoda esille selkeästi sen, että puhumme Suomen Helluntaiseurakuntien lähetystyöstä, jota ohjaa yhteinen lähetysstrategia. Keskeinen ajatus on se, että jokainen uskova löytäisi oman lähetystehtävänsä joko lähettäjänä tai lähtijänä.

Perusasiat unohtuvat

Käsikirjassa muistutetaan lähettäjiä ja lähtijöitä tärkeistä asioista. Jarmo Saarnin kokemuksen mukaan esimerkiksi kolmikantasopimuksen tekeminen unohtuu helposti.

– Sopimuspaperia allekirjoittaessa seurakunta, lähetti ja Fida tapaavat ja käyvät vielä kaikille osapuolille tärkeät näkökohdat läpi. Kysymys on yhteistyösopimuksesta.

Toinen ongelmakohta liittyy kentältä paluuseen. Moni jättää täyttämättä Kentältä kotiin -lomakkeen.

– Lomakkeen pohjalta eri osapuolet käyvät läpi työjakson ilot ja surut, työn menestykset ja tappiotkin. Hyvin hoidettu paluu kotimaahan rakentaa lähetin ja lähettäjän yhteistyötä myös tulevaisuudessa, Saarni toteaa.

Kirjan voi tilata lähettämällä sähköpostia osoitteeseen anne.salmela@fida.info.

– Rakastan mosambikilaisia! Ja rakastan kävellä puskissa, sillä koskaan ei voi tietää, tapaako leijonan vai gasellin, hän kuvailee.

Simona työskentelee Mosambikissa yhteistyössä paikallisen Afrikka Jeesukselle -lähetysjärjestön kanssa. Järjestöllä on maassa kaksi raamattukoulua, joissa koulutetaan johtajia. Kouluttamisen ohella Simona tekee työtä lasten ja nuorten parissa.

– Matkustelen paljon eri paikkakunnilla, joihin olemme perustamassa seurakuntia, ja autan ja palvelen samalla lapsia ja nuoria, Simona kertoo.

Järjestö ruokkii Inhamingassa sijaitsevassa lastenkeskuksessa päivittäin 120 lasta. Lapsia autetaan lisäksi koulutehtävissä ja heille opetetaan Sanaa. Maaliskuussa kylässä, jossa Simona asuu, aloittaa pieni esikoulu.

Janoinen kansa

Mosambik tunnetaan monista vaikeista ongelmista, kuten köyhyydestä, korruptiosta, malariasta ja aidsista. Maa on myös hengellisesti pimeää aluetta. Kristityt saavat elää rauhassa maan etelä- ja keskiosissa, mutta pohjoisessa tilanne on vaikeampi.

– Joitakin kristittyjä on häädetty kodeistaan ja yhteisöistään, mutta ketään ei ole tietääkseni tapettu, Simona Caba sanoo.

Mosambikilaiset ovat hyvin kiinnostuneita Jeesuksesta. Jotkut kävelevät useita kilometrejä päästäkseen paikkaan, jossa opetetaan Jeesuksesta, ja jaksavat kuunnella opetusta tuntikausia.

– Lähes jokainen, joka kuulee evankeliumin, haluaa muutoksen elämäänsä, Simona iloitsee, mutta lisää, että Mosambikin kaltaisessa maassa prosessi on rankempi ja vaatii enemmän aikaa ja ”sadonkorjaajia” – joita on liian vähän.

– Onneksi on Jeesus joka voi muuttaa Mosambikin ja koko maailman!

Meri on Emilille niin tuttu ja mieluinen elementti, että 19 vuotta täytettyään hän ilmoittaa lähtevänsä merimieheksi. Vanhempien sydäntä riipaisee, kun laiva vie nuorenmiehen maailmalle vuonna 1897.

Etelä-Afrikan Kapkaupungissa Emil kokee sydämessään levottomuutta ja kaipausta. Hän suuntaa askeleensa norjalaisten siirtokunnassa järjestettävään hengelliseen tilaisuuteen. Siellä hän päättää ottaa vastaan uskon Jeesukseen. Eletään vuotta 1903, uskon löytänyt merimies on 25-vuotias.

Danielsson käy kasteella ja alkaa kokea voimakasta kutsua tehdä hengellistä työtä. Hän etsiytyy norjalaisten ja englantilaisten lähetysten työyhteyteen ja auttaa niitä muun muassa lähetysasemien rakentamisessa.

Myöhemmin hän siirtyy Keniaan, jossa hän tekee työtä englantilaisen baptistilähetyksen kanssa. Terveysongelmien vuoksi hän kuitenkin päättää palata takaisin kotimaahan.

Kutsumus polttaa sydämessä

Emil Danielsson palaa Suomeen Norjan kautta, jossa tutustuu helluntaivaikuttaja Barrattiin. Danielsson saa profetian kautta kutsun lähteä lähetystyöhön Afrikkaan.

Syyskuussa 1911 Danielsson matkustaa Barrattin kanssa Norjasta Suomeen, jossa osallistuu ensimmäisten helluntaitilaisuuksien järjestämiseen. Pyhän Hengen toiminta ja herätyksen ilmapiiri voimistuvat. Danielssonin rukousten kautta parantuu sairaita.

Kaiken tämän keskellä 33-vuotiaan Emilin sydämessä polttaa kutsu lähteä lähetystyöhön Afrikkaan. Lopulta hän päättää lähteä Keniaan.

Danielssonin lähtöjuhlaa vietetään Helsingin palokunnantalolla 6.7.1912. Samalla kerätään 500 markan lähetysuhri uskon varassa lähtevälle lähetyssaarnaajalle.

Suomen ensimmäisen helluntaiseurakunnan perustaminen on vielä kolmen vuoden päässä. Danielsson saa kuitenkin jonkin verran taloudellista tukea Pekka Brofeldtin, Juhanin Ahon veljen, perustaman Toivon Tähti -lehden lukijoilta. Lehden sivulla kerrotaan kuulumisia Danielssonin vaiheista.

Hengenvaarallinen viidakkovaellus

Keniassa Danielsson huomaa surukseen, että lähetykset eivät enää halua tehdä yhteistyötä, sillä suhtautuminen vastasyntyneeseen helluntaiherätykseen ja Pyhän Hengen toimintaan jakaa mielipiteitä.

Danielsson ei saa siirtomaahallitukselta lupaa perustaa omaa lähetystään, joten hän alkaa suunnitella muutaman muun lähetystyöntekijän kanssa matkaa Belgian Kongoon. Haaveena on aloittaa uusi työ siellä. Niinpä 15.6.1914 viisi lähetyssaarnaajaa ja 34 paikallista kantajaa lähtevät kohti länttä.

Matka on uuvuttava kuuman ilmaston ja vaikean maaston vuoksi. Viidakko kuhisee malariasääskiä, ja vain kahden viikon päästä Danielsson sairastuu malariaan. Häntä kuljetetaan yhdeksän päivän ajan kantovuoteessa kuumehoureissa elämän ja kuoleman rajalla. Danielsson pysähtyy saksalaiselle Remeran lähetysasemalle ja jää sinne toipumaan pariksi viikoksi.

Malaria ei jätä ryhmän muitakaan jäseniä rauhaan. Paikallisesta John-nimisestä miehestä tulee kuumetaudin ensimmäinen uhri. Hänet haudataan lähetysasemalle 2.8.1914.

Maailmansota sotkee suunnitelmia

Kun joukko vihdoin saapuu Belgian alueelle, he saavat kuulla, että Euroopassa on alkanut suursota, jonka vaikutukset ulottuvat Afrikkaan asti. Uhkaavan tilanteen vuoksi joukon on poistuttava 29.8. Belgialle kuuluvalta alueelta.

Danielsson sairastuu toistamiseen malariaan. Hän selviää siitäkin, mutta mukana ollut pitkäaikainen ystävä, uusiseelantilainen veli Richardsson, menehtyy ja hänet haudataan erään katolisen lähetysaseman multiin.

Lähetystyöntekijät yrittävät julistaa pelastussanomaa siellä missä vain voivat, mutta sodanuhan vuoksi he joutuvat siirtymään paikasta toiseen. Maailmansota vaikeuttaa myös postin kulkua ja kannatusten saamista Suomesta. Masentunut Danielsson joutuu luopumaan haaveestaan aloittaa lähetystyö Belgian Kongossa.

Kolmen kuukauden ja kolmen viikon uuvuttavan matkan jälkeen saattue palaa takaisin Englannin hallinnoimalle alueelle Kisumuun. Emil Danielsson jatkaa teltantekijänä, ja osallistuu lähetystyöhön leipätyönsä rinnalla. Samalla hän käy sydämessään taistelua ja miettii omaa kutsumustaan.

Seurakuntatyöhön kotimaassa

Viiden vuoden ulkomaanjakso on vienyt voimia, ja Emil Danielsson haluaa käydä välillä kotimaassa. Hän ansaitsee matkarahat omalla työllään ja palaa lopulta Suomeen vuonna 1919. Mies on Afrikan-kierroksestaan väsynyt, mutta jatkaa hengellistä työtä kotimaassa.

Kaksi vuotta myöhemmin, 20.11.1921 jo 43-vuotias Emil Danielsson menee naimisiin Maria Sompin kanssa. Pariskunta haluaisi mennä yhdessä takaisin Afrikkaan, mutta vaimon sairastuminen estää suunnitelmat. Danielssonit osallistuvat kotimaan hengelliseen työhön, ja ovat aktiivisesti mukana Rauman helluntaiseurakunnan perustamisvaiheissa.

Danielssonit ehtivät olla naimisissa lähes 27 vuotta, kun Maria kuolee 13.9.1948. Danielsson menee viettämään eläkepäiviään Keski-Suomeen Kinnulaan, jossa hän elää pienessä mökissä kansaneläkkeen turvin kalastusta harrastaen – ja mitä ilmeisimmin Afrikan kansojen puolesta rukoillen.

Vielä vanhoilla päivillään 80-vuotias Emil Danielsson menee naimisiin itseään seitsemän vuotta nuoremman Selma Pohjosen kanssa 26.11.1958.

Emil Danielsson kuolee 87-vuotiaana heinäkuussa 1965, ja hänen maallinen majansa lasketaan Kinnulan hautausmaahan. Hänen toinen puolisonsa elää vielä viisi vuotta.

Helluntaiseurakuntien 100-vuotista lähetystyötä juhlitaan Tellus-lähetyskonferenssissa 23.–24.3. Ilmoittaudu Tellukseen tästä.

− Jalkapallo on avain moniin lukittuihin oviin. Se tarjoaa mahdollisuuden kertoa Jeesuksesta niille, jotka eivät ole vielä kuulleet Hänestä. Lisäksi liikunta parantaa nuorten fyysistä hyvinvointia, Emilson sanoo.

Monet Emilsonin joukkueen pelaajat ovat niin köyhiä, että he eivät saa kunnollista ruokaa kodeissaan. Tästä syystä Emilson haluaisi tarjota heille myös ruokaa jalkapalloharjoitusten päätteeksi. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista taloudellisista syistä.

“Jalkapallo on avain moniin lukittuihin oviin.”

Jo pelkästään jalkapallojoukkueen kasvaminen aiheuttaa lisäkustannuksia, sillä uusille pelaajille tarvitaan pelivälineitä. Tätä voisi kutsua myönteiseksi ongelmaksi.

− Aloitimme jalkapallotoiminnan porukalla, johon kuului 35 poikaa. Tällä hetkellä joukkueeseen kuuluu 57 poikaa. Nyt tarvitsemme lisää pelipaitoja sekä paljon muuta, mutta meillä ei ole edellytyksiä hankkia niitä. Rukoilemme ja etsimme ratkaisua.

Emilson perheineen on työskennellyt Senegalissa neljän vuoden ajan. Jo ennen muuttoaan perhe rukoili, että pääsisi kastamaan jonkun tuossa maassa.

− Vuoden maassa elettyämme tapahtui asia, joka oli meille tärkein tapahtuma koko lähetystyömme aikana: saimme kastaa erään henkilön yhdessä Afrikan suljetuimmista maista.

Jalkapallo yhdistettynä Brasilian kansalaisuuteen poistavaa usein kaikki ennakkoluulot monissa sellaisissakin maissa, joita pidetään suljettuina. Koska Suomen jalkapallosaavutukset ovat Brasiliaan verrattuna melko vaatimattomia, on suomalaisten syytä siunata ja tukea brasilialaisten jalkapallolähettien ainutlaatuista työtä.

Voit maksaa Fidan kumppanien työn piirissä oleville nuorille jalkapallon osoitteessa www.taivaanlahja.net.

Mitä seurakuntaanne kuuluu, pastori Herman Blomerus?
Seurakunnassamme on nyt vilkkaan toiminnan aika. Pääkaupunkiseudun Mahdollisuus Muutokseen -kampanja on aktivoinut seurakuntaa ja tuonut myönteistä ja odottavaa ilmapiiriä seurakunnan toimintaan.

Kokouksissa on käynyt hyvin väkeä. Kastetilaisuuksiakin on saatu järjestää jo kaksi kertaa tänä vuonna. Erityisesti odotamme, että Jumala saa Pyhän Henkensä kautta toimia keskuudessamme täyttäen voimallaan uskovia.

Seurakuntatilojen laajennushanke on loppusuoralla. Saamme nyt uusia tiloja noin 250 m2, erityisesti lapsi- ja nuorisotyötä varten. Eteis-, kahvi- ja WC-tilat uusitaan ja liikuntarajoitteisille tulee hissi. Rakennus saa kokonaan uuden ilmeen ohikulkijoidenkin silmissä.

Seurakunnan toiminnassa olemme iloisia siitä, että olemme voineet jakaa työkuormaa monien vastuuhenkilöiden kesken. Pastorit eivät tee kaikkea, muillekin vastuunkantajille on annettu tilaa. Yhtenä esimerkkinä tällaisesta vastuunkannosta on Jokelan nuorisoa hienosti tavoittava Station-työ.

Lähetyskirjeenvaihtaja Mika Ahvenainen, miten seurakuntanne osallistuu lähetystyöhön?
Seurakunnallemme on vahva lähetyshistoria vuosikymmenien ajalta. Lähettejämme on ollut perinteisissä lähetystyön kohdemaissa Keniassa, Tansaniassa, Boliviassa ja Thaimaassa.

Tällä hetkellä lähetystyömme elää uudessa vaiheessa. Pääkohteemme ovat Lähi-Itä ja oma kotikaupunkimme Järvenpää (!).

Lähi-Idän lähettimme on hyvin mielenkiintoisissa Fidan erityistehtävissä. Lähettimme on juuri kotimaan lyhyellä lomalla, joten lähetysasiat ovat nyt voimakkaasti esillä.

Kotikaupungissamme tavoitamme voimakkaalla ulkomaalaistyöllä eri puolilta maailmaa kotoisin olevia ihmisiä. Kansainvälisen työn pastorimme, Intiasta kotoisin oleva Sabu Kiriypillai, johtaa tätä hedelmällistä työtä. Järvenpäässä tapahtuvan työn lisäksi Sabu tekee joka vuosi lähetysmatkoja eri puolille maailmaa, viime vuonna mm. Ugandaan ja juuri nyt Intian Bihariin.

Lähetystyöntekijöiden tekemän lähetystyön rinnalla seurakuntamme osallistuu lähetystyöhön mm. Virossa, jossa meillä on ystävyysseurakuntana Lihulan seurakunta. Talkooryhmämme työllä on ollut merkittävä osuus, kun vanhasta talosta on kunnostettu monipuoliset tilat seurakunnan käyttöön.

Lähetystyön uusiakin hankkeita ollaan suunnittelemassa. Nyt selvitetään mahdollisuutta aloittaa turistityötä Tallinnassa.

Toimiiko seurakunnassanne lähetystoimikunta/lähetyspiiri tai muu vastaava?
Seurakunnassamme on lähetyspiiri. Lähetystoimikuntaa ei ole; seurakunnan vanhimmisto ja hallitus johtavat myös lähetystyötä.

Kuinka usein se kokoontuu? Millaista toimintaa sillä on?
Lähetyspiiri kokoontuu kerran viikossa päiväpiirinä. Siellä tehdään käsitöitä lähetystyön hyväksi ja rukoillaan lähetystyön puolesta.

Kuinka usein seurakunnassanne on lähetysaiheinen kokous?
Noin kerran kuukaudessa pidetään lähetysaiheinen kokous. Usein vierailijoina on lähetystyöntekijöitä.

Millaisia lähetysaiheisia tapahtumia seurakunnallanne on/on ollut?
Useimmin lähetysaiheinen tilaisuus liittyy mielenkiintoisiin vierailijoihin. Viime vuonna mm. Veli Taivaallisen vierailu veti kuulijoita arki-iltanakin niin paljon, että kaikki eivät tahtoneet mahtua sisään.

Vuosi sitten pidimme yhdessä Fidan kanssa ison hyväntekeväisyyskonsertin Järvenpään Sibelius-salissa Pakistanin tulvien uhrien hyväksi.

Pyhäkoulu pidetään lähetyspyhäkouluna silloin tällöin. Niissä on ollut mukana entisiä lähettejämme kertomassa lapsille lähetystyöstä.

Seurakunnassamme on toiminut jo useamman vuoden ajan Jippii-kuoro. Sen esiintymiset muodostuvat tyypillisesti lähetysaiheisiksi. Outi Rossi ja Lasse Heikkilä olivat yhdessä tällaisessa tilaisuudessa kertomassa Japanin Jippii-työstä.

Miten lähetystyö on esillä nuorisonne parissa?
Lähetystyö on tällä hetkellä ajankohtainen aihe nuorisomme parissa. Yksi nuoristamme oli muutaman kuukauden New Yorkissa, jossa hän teki työtä ongelmaperheiden lasten parissa osana kansainvälistä ryhmää.  Hänen kauttaan lähetysinto on sytyttänyt nuorisoamme ja koko seurakuntaamme.

Miten lähetystyötä voi tukea?
Edelleenkin tukemisen ydintä ovat säännöllinen uhraaminen ja rukoustuki.

Meillä Järvenpäässä yksi konkreettinen lähetystyön tukimuoto on jo vuosien ajan ollut Fidan lähetystorilla tehty aktiivinen talkootyö. Lauantain myynti hoidetaan pääasiallisesti talkootyönä ja arkipäivinäkin palkatun henkilökunnan apuna on talkoolaisia niin myynnissä kuin kuljetuksissakin. Talkootyön lisäksi tukemistahan on sekin, että käy ostoksilla Fidan lähetystorilla.

Yhteydenpito lähetteihin on myös tärkeää, sähköpostin avulla se on teknisesti nykyään varsin helppoakin.

Yksi tapa tukea lähetystyötä on vierailla lähetyskohteissa. Melko usein saammekin kuulla jonkun seurakuntalaisemme kertovan käynnistään jossakin lähetysmaassa. Tällainen käynti on saattanut olla alku laajemmallekin toiminnalle, esimerkiksi turistityölle.

Lisätietoa seurakunnastamme saat sivulta http://www.jarvenpaansaalem.net/.

Lopuksi lukuvinkkinä pitkäaikaisen Kenian lähettimme Kaisu Matilaisen elämästä kertova mielenkiintoinen kirja ”Toisenlaista rikkautta”, joka julkaistiin vuosi sitten. Kirja löytyy mm. täältä: http://www.kotisatamankauppa.fi/index.php?sid=30003&tuoteid=12185

Paula Junttila

Kirjoittaja on Fidan Israel- ja juutalaistyön koordinaattori, joka on tehnyt työtä holokaustivanhusten parissa ja kerännyt heidän tarinoitaan. 

Ystäväni Dina syntyi Jugoslaviassa Vojvodinan alueella, joka aiemmin oli kuulunut Itävalta-Unkarille. Dina oli perheensä ainoa lapsi ja asui vanhempiensa ja äidinäitinsä kanssa.

Kun saksalaiset valloittivat Unkarin maaliskuussa 1944, myös Vojvodina jäi natsihallinnon alle. Toukokuun loppuun mennessä kaikki alueen juutalaiset oli kuljetettu Auschwitziin.

Dina muistaa, että matka Auschwitziin kesti kolme päivää. Dinan perhe ja kaikki muutkin luulivat, että heidät viedään töihin.

Junavaunussa oli kaksi sankoa: toisessa oli juomavettä ja toinen oli tarkoitettu käymäläksi. Täyteen ahdetussa vaunussa juomavesi loppui kahdessa tunnissa. Myös käymäläsanko täyttyi pian, minkä jälkeen se kaatui lattialle. Olosuhteet junassa olivat kauheat, mutta eivät silti mitään siihen verrattuna, mikä odotti perillä.

Kun junavaunun ovet avattiin perillä Auschwitzissa, 14-vuotias Dina ajatteli saapuneensa helvettiin. SS-miehet seisoivat ulkona haukkuvine koirineen. Ympärillä oli korkeat sähköistetyt piikkilanka-aidat.

Vangit jonottivat neljän saksalaisupseerin edessä. Yksi heistä, Josef Mengele, näytti sormellaan pieniä liikkeitä oikealle ja vasemmalle. Isoäiti joutui vasemmalle – kuolemaan. Dina ja hänen äitinsä ohjattiin oikealle. Isä vietiin miesten puolelle.

Vangit riisuutuivat ja heidän karvansa ajeltiin. Dinan ympärillä oli 1 000–2 000 alastonta naista; hän huusi äitiään. Suihkun jälkeen Dinalle annettiin vaatteet. Ne olivat niin suuret, että niissä pystyi hädin tuskin kulkemaan.

Dina ja hänen äitinsä vietiin leirille C parakkiin numero 23. Samassa parakissa oli tuhat naista. Piinaavassa ahtaudessa kaikille ei riittänyt makuupaikkoja. Vielä tänäkin päivänä Dina tuntee kiitollisuutta omasta sängystä nukkumaan mennessään.

Aamulla vangit komennettiin käymälän kautta nimenhuutoon, joka kesti kaksi, kolmekin tuntia. Vankien täytyi seistä ulkona liikkumatta kylmimmässäkin säässä. Sen jälkeen tarjottiin aamupala: lautasellinen mustaa lientä ja palanen leipää. Seuraava ”ruoka” oli luvassa vasta illalla.

Jos oli viimeisten joukossa, saattoi jäädä kokonaan ilman. Dina muistaa, kuinka hän tuijotti edessään olevia naisia laskien, kuinka monta hörppäystä he söivät ja peläten, ettei hänelle jäisi mitään syötävää.

Parin päivän välein naiset marssitettiin töihin leirin ulkopuolelle. Vangit laihtuivat nopeasti paitsi nälän ja kovan työn, myös ripulin vuoksi. Dinan äiti sairastui, eikä häntä enää lähetetty töihin. Dina kävi iltaisin katsomassa äitiään sairasten vankien nurkkauksessa. Seuraavassa valinnassa äiti joutui kaasukammioon.

Dina lähetettiin toiseen leiriin, jossa hän tapasi tätinsä. Heidät siirrettiin Bergen-Belseniin syyskuussa 1944. Ensin leiri näytti olevan paratiisi verrattuna Auschwitziin. Bergen-Belseniä ympäröi vihreä metsä. Vangit saivat enemmän ruokaa, eikä pitkiä nimenhuutoja pidetty.

Ensivaikutelma oli kuitenkin pettävä. Kun talvi tuli, Dinalla oli vain yksi vaatekerta; takkina toimi ohut huopa. Ruoan määrä väheni vähenemistään. Vangeista tuli heikkoja ja apaattisia. Monet kuolivat nälkään ja lavantautiin. Dina ei käynyt suihkussa yhtään ainoaa kertaa Bergen-Belsenissä seitsemän kuukauden aikana.

Täit kiusasivat vankeja lakkaamatta, mutta jättivät kuolleet rauhaan. Eräänä aamuna Dina huomasi, ettei tädissä enää ollut täitä. Dina jäi jälleen yksin. Samana päivänä, 15.4.1945, vain muutamaa tuntia myöhemmin brittijoukot vapauttivat keskitysleirin. Sotilaat olivat kauhuissaan näkemästään.

Dina vietiin sairaalahoitoon yli kuukaudeksi. Hänelle ja muille toipilaille annettiin pieniä annoksia, koska he eivät olleet syöneet pitkiin aikoihin. Pikkuhiljaa Dina alkoi vahvistua.

Dina tiesi, että äiti oli kuollut, mutta toivoi löytävänsä isänsä elossa. Vasta myöhemmin selvisi, että koko suvusta vain kaksi henkilöä, setä ja serkku, olivat selvinneet holokaustista.

Dina halusi palata kotiin. 25.8.1945 kuorma-autonkuljettaja toi hieman alle 16-vuotiaan tytön takaisin kotitalon lähettyville. Dina muistaa, kuinka hän katsoi ikkunasta sisään ja näki pariskunnan. Hän ymmärsi, ettei koti enää olisi hänen, ja pohti kuumeisesti, mihin voisi mennä.

Dina löysi vanhempiensa serbialaiset ystävät ja kolme päivää myöhemmin äitinsä veljen, joka alkoi huolehtia Dinasta.

Dina meni naimisiin ja muutti joulukuussa 1948 Israeliin. Auschwitzista selvinnyt nainen elää edelleen Israelissa, hänellä on tytärtä ja kuusi lastenlasta. ”Tulimme tänne tuhkasta”, Dina muistuttaa.

Tammikuun 27. päivä vietetään kansainvälistä vainojen uhrien muistopäivää.

– On hauska sattuma olla sadas Aasi. On hienoa olla tässä laumassa. Saan askeltaa muiden perässä ja tehdä oman osuuteni – olla vain aasi, filosofoi Anto.

Markku Anton aasiudella on pitkät juuret. Tarina alkaa jo vuodesta 1977, jolloin Anton perhe muutti Forssaan.

– Pienessä seurakunnassa oli heti kysyntää uusille tulokkaille, muistelee Anto.

Seurakunnan kymmenottelija

Anto kertoo, ettei koe ”julistamista” omaksi tehtäväkseen, mutta käytännön palvelutyön sitäkin enemmän. Mies onkin ollut kotiseurakunnassaan todellinen vapaaehtoistyön kymmenottelija. Hän on vetänyt kirjamyyntiä, hoitanut milloin tilintarkastuksia milloin kirjanpitoa ja toiminut hallituksen puheenjohtajana ja vanhimmiston jäsenenä. Kun helluntaiseurakunta rakensi uuden rukoushuoneen 1980-luvulla, Anto oli työnjohtajana ja vastasi hankinnoista. Keittiötyötkin on testattu.

– Kun aloin lähestyä kuuttakymmentä, sanoin hyvissä ajoin, että se on päätepiste palvelustyölleni seurakunnassa.

Aivan tyhjin käsin Anto ei osannut olla tämänkään jälkeen.

– Ajattelin kuitenkin, että jos jotain sopivaa löytyy, niin voi sitä jotain pientä tehdäkin.

– Ensimmäinen pieni teko oli kun ryhdyin Fidan kummiksi. Valitsin kohteeksi Tansanian, koska olin aiemmin tutustunut seurakunnassamme tansanialaiseen opiskelijaan Johniin ja halusin auttaa hänen kotimaansa lapsia.

Aasikipinä syttyi Keuruulla

Aasiasioihin Markku Anto tutustui helluntailiikkeen juhannuskonferenssissa Keuruulla.

– Ole Aasi, kanna Sanaa, minusta tämä oli hyvä oivallus suoraan Raamatusta. Joulukuun lopussa päätin sitten netin välityksellä ottaa tämän haasteen vastaan. Kohdemaa oli taas itsestään selvyys eli Johnin kotimaa Tansania.

– Aasina oleminen on mielekästä jatkoa seurakuntatyöstä vapaalle päässeelle. Tiedän, että annan näin jollekin toiselle mahdollisuuden tehdä kutsumuksensa mukaista työtä, pohtii Anto.

Ryhdy sinäkin Aasiksi – olet mukana moninkertaistamassa lähetystyön tuloksia ja perustamassa uusia seurakuntia! Lue lisää ja ala Aasiksi. 

– Se oli viikko, jota en koskaan unohda. Menimme hautajaisista hautajaisiin.

Moranin elämä muuttui. Hän ei enää koskaan itkenyt vaan kovetti itsensä ja piti tunteet sisällään.

– Minulla ei ollut Jumalaa, jonka puoleen kääntyä.

Armeijan jälkeen Moran Rosenblit muutti Yhdysvaltoihin, jossa hän tutustui kristittyihin. Hän kävi seurakunnassa, luki maanmiehensä Jakov Damkanin kirjaa Jeesuksesta ja rukoili löytääkseen totuuden.

ISRAEL-NUORISOKONFERENSSI

• Helsingin Saalem-seurakunta 28.-29.1.
• puhujavieraina Moran Rosenblit (Israel) ja Afeef Halasah (Jordania)
• kanavatyöskentelyä, ”Jews and Arabs in Unity” -nuortenilta, paneelikeskustelu Lähi-idän tilanteesta, israelilainen iltapala
• koko konferenssiohjelma
• vapaa pääsy

– Kun löysin Jeesuksen, oli kuin valo olisi syttynyt sydämessäni. Vuosien toivottomuus ja katkeruus arabeja kohtaan katosivat.

Nykyään Moran tekee nuorisotyötä Jerusalemissa.

Häirikön synnintunnustus

Jordanialainen Afeef Halasah järkyttyi syvästi, kun Israel voitti arabimaat kuuden päivän sodassa vuonna 1967. Päihteet ja jengielämä veivät nuorenmiehen mukanaan.

Myöhemmin Afeef viehättyi kommunismiin. Se ruokki hänen sisällään pitkään elänyttä katkeruutta Israelia kohtaan.

– Halusin Israelin tuhoutuvan, näin sen kaiken pahan juurena maan päällä.

Vahvoista näkemyksistä huolimatta Afeefin sisimmässä myllersi hänen omien sanojensa mukaan ”kasvava Jumala-ongelma”.

Kerran Afeef Halasah päätti mennä kommunistiystävänsä kanssa häiritsemään erään kristillisen seurakunnan tilaisuutta. Kun pastori saarnasi uudesta elämästä Kristuksessa, Afeef huomasikin itse olevansa muutoksen tarpeessa ja rukoili syntisen rukouksen.

– Tunsin itseni höyhenkevyeksi. Tiesin, että olin löytänyt elämääni ratkaisun, ja sananmukaisesti hypin ilosta.

Nykyään Afeef tekee työtä arabien ja juutalaisten sovinnon löytämiseksi. Pelkäämättä kritiikkiä ja vainoa hän opettaa muita arabeja siunaamaan Israelia.

200 g possunlihaa (tai kanaa)
2–3 rkl ruokaöljyä
1dl kurkkua
1 dl tomaattia
1 dl sipulia
1 dl ananasta
2–3 valkosipulinkynttä
suolaa, pippuria maun mukaan
1–2 rkl sokeria
vaaleaa soijakastiketta (light soya sauce), thailaista kalakastiketta (fish sauce) tai tavallista soijakastiketta
1–2 rkl vettä
tuoretta korianteria ja kevätsipulia

Valmistus

Leikkaa liha pieniksi paloiksi tai suikaleiksi ja kurkku ja ananas parin sentin pituisiksi paloiksi tai kuutioiksi. Tarvittaessa voit käyttää säilykeananasta ja vähentää sokerimäärää vastaavasti. Lämmitä wokkipannu tai syvä paistinpannu ja lorauta siihen pari kolme ruokalusikallista ruokaöljyä. Lisää rikottu valkosipuli ja heti perään lihapalat.

Paista lihat kypsiksi käännellen niitä koko ajan. Kun lihat ovat kypsiä, lisää sipuli, tomaatti, kurkku ja ananas. Kasviksia ei saa kypsentää mössöksi, vaan ne kypsytetään nopeasti melko kovalla lämmöllä. Lisää sokeri. Mausta vaalealla soijakastikkeella ja/tai kalakastikkeella. Ripottele valmiin ruoan pinnalle hiukan valkopippuria. Koristele hienoksi hakatulla korianterilla ja kevätsipulilla. Tarjoile kuuman riisin kera.

Hapanimelää kalaa voi tehdä pyörittelemällä kalapalat jauhossa ja paistamalla ne kullankeltaisiksi. Laita kypsät kalapalat tarjoiluastiaan ja kaada päälle hapanimelä kastike. Keitä kastike em. aineksista ja lisää siihen 0,5 dl tomaattiketsuppia ja 1 tl etikkaa. Suurusta kastike sekoittamalla 2-3 tl maissijauhoja pieneen määrään vettä.

Oppia koulun keittiöstä

Yli 30 vuotta sitten tulin Thaimaan suomalaisen koulun opettajaksi. Koulun keittiössä hyöri kaksi thaimaalaista nuorta naista, joista toinen kehittyi varsin hyväksi kokiksi. Halusin itsekin oppia thairuoan laittoa ja kyselin ohjeita jopa torimyyjiltä.

Thaimaalaiset ruoat ovat kap khaaw eli riisin kanssa syötäviä. Aterian perusosa on maustamaton keitetty riisi, jonka kanssa nautitaan eri ruokalajeja. Pyysin apulaistamme Amnuayta opettamaan minulle muutaman perusruoan. Aterialla syödään melkein aina jotakin phatia eli erilaisten lihojen kanssa wokattuja vihanneksia. Kookosmaitoon keitetyt käängit eli curryt ovat myös vakioruokaa.

Näiden kahden ruoan valmistusohjeilla pärjää aika pitkälle. Kasvikset vaihtelevat, ja lihana voidaan käyttää possua, nautaa tai kanaa, mutta valmistusprosessi on aina sama.

Lea-Raija Miinalainen-Umae, Thaimaa

Yksi kiinnostuneista oli vimpeliläinen Markku Pienisaari, joka haki kampanjamateriaalit innostaakseen oman kotiseurakuntansa mukaan kampanjaan. Noin 3 300 asukkaan Vimpelissä paikalliseen helluntaiseurakuntaan kuuluu satakunta jäsentä.

– Vimpeli tunnetaan varmaan pesäpallosta. Kesäisin katsojia on enemmän kuin paikkakunnalla asukkaita, naureskelee Pienisaari.

Pienisaari kokee Eväät elämään -kampanjan läheiseksi, koska seurakunnan vanhimmistossa hänen omana vastuualueenaan on diakonia.

– Tämä on tärkeää jo ihmisarvon ja ihmisyyden vuoksi. On hyvä innostaa oman seurakunnan väkeä tällaisen hyvän asian tiimoilta.

Pois neljän seinän sisältä

Helluntaiseurakuntien työntekijäpäivien keskeinen sanoma oli se, että seurakunta on tarkoitettu liikkumaan. Tapahtuman pääpuhujan Malcolm Heddingin mukaan ”kirkkorakennuksissa on se ongelma, että niissä voi istua”.

– Meilläkin on teemana mennä ulos seurakunnasta ja tavoittaa oman paikkakunnan väkeä. Meneillään on rukousherätystä, kertoo Pienisaari ja jatkaa:

– Saamme varmaan tunnettuuttakin, jos lähdemme liikkeelle.

TULE MUKAAN TAISTELEMAAN NÄLKÄÄ VASTAAN!

• Eväät elämään on Fidan ja helluntaiseurakuntien hyväntekeväisyyskampanja, jonka tuotot käytetään kehitysyhteistyöhön.
• Tänä vuonna varat käytetään ruokaturvan parantamiseen Keniassa ja Pohjois-Koreassa.
• Lipaskeräys järjestetään toukokuussa viikolla 19.
• Seurakunnat voivat ilmoittautua kampanjaan vielä helmikuussa sähköpostitse (kirsi@fida.info) tai puhelimitse (040 1865914).
• Kampanjaan liittyy myös kansainvälisyyskasvatusosuus ja kouluvierailuja, joista vastaa helluntaiseurakuntien Koulupalvelu.
• Lisätietoja kampanjasta: www.evaatelamaan.fi