Ylitöillä ohi elämän
Japanissa jyrähti. Maa järisi ja meri huuhteli tsunamillaan pääsaaren itärannikon. Syntyneet tuhot tunnetaan kaikkialla maailmassa. Japanissa maa on kyllä järähdellyt ennenkin.
Toisen maailmansodan jälkeinen jälleenrakennus veti virran lailla maan talouden ja työtä tehneet ihmiset mukanaan. Jokainen teki töitä kuin viimeistä päivää. Menestys lisäsi ruokahalua. Voluumi ja vauhti kasvoivat.
Mikään ei tuntunut riittävän. Vain taivas tuntui olevan rajana japanilaisten taloudelliselle maailmanvalloitukselle. Tästähän Japani tunnetaan maailmalla: työmuurahaisista, jotka tekevät laatua aamusta iltaan.
Kun tämä tahti vain jatkui ja jatkui, vaikka maa oli jo jälleenrakennettu, alkoi näkyä menestyksen lisäksi myös tekijöiden uupuminen loputtomaan oravanpyörään. Tuli se viimeinen päivä, jota tehtiin.
Vartalot ja sielut eivät enää kestäneet työnarkomaanien loputonta vauhtia, joka kasvoi yhdessä työnteon viilaamisen kanssa. Kävi kuin lentokoneen testilennolla: tietyssä nopeudessa runko ei enää kestänyt. Lentokone hajosi.
Näin kävi myös monelle japanilaiselle työntekijälle. Tuli raja rajat ylittäneelle työnteolle − ylitöille. Työ oli ollut monelle miehelle elämän koko sisältö perheen ja omankin elämän kustannuksella. Erään tekijän sanoin: “En osaa olla yhtä päivää paikoillani.” Hän tarvitsi työksi kutsutun huumeensa joka päivä.
Japani on tullut tutuksi maailmalla myös uudissanoista. Yksi niistä on karooshi, ylityökuolema. Sanamukaisesti ja osuvasti ”liikaa töitä kuolema”. Japanilaiset ovat kuuluja kaiken virittämisestä viimeisen päälle. Jokainen tuntee Toyotan ja Sonyn.
Nyt on havaittu, että äärimmäisyyksiin viritetty työnteko tappaa.
Elämässä jotkut asiat oppii helpommin. Lapsikin tajuaa, että tuli polttaa, kun yhden kerran sitä koskee. Kun lyö vasaralla sormeen, oppii, ettei se kannata. Jotkut asiat opittuaan on kuitenkin jo myöhäistä. Ylityökuolema on yksi niistä.
Japanilainen elämä − jonka pääasiallinen sisältö on perinteisesti ollut työ − pysähtyi 1990-luvun alussa, kun koko muukin teollistunut maailma sai taas silmilleen yhden ylielämisensä kuplan. Ideat ikuisesta kasvusta ja aina vain suuremman onnen rakentamisesta puhkesivat.
Tulevaisuuttaan ajatteleva nuoriso ja aikuisetkin ovat joutuneet miettimään työn suhdetta elämän kokonaisuuteen uudella tavalla. Työn ylikorostus nimittäin johti muiden, elämän kokonaisuuteen välttämättä kuuluvien asioiden aliarvostukseen. Unohtamiseen.
Kun tekee jotakin liian hyvin, tekee samalla jotakin muuta todella huonosti. Elämässä näet kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ihmisten piti työnteon ja sitä kautta hankittavan rahan avulla rakentaa onnen utopia, mutta elämän kokonaispaketin muut tärkeät osat jäivät vajavaisiksi. Onnea ei siis voikaan saavuttaa vain työtä tekemällä.
Rahan himo, yksipuolinen korostus muun kustannuksella on Raamatun mukaan kaiken pahan alku ja juuri. Ei kannata viljellä varsinkaan ylitöitä tehden sellaista, jonka tuloksena on kuolema. Ainutkertainen elämä on tarkoitettu suurempia tarkoituksia varten.
