Romunkerääjistä tuli maatalousyrittäjiä

Mikel Kocalla kasvaa komeita vasikoita. Mikel oli kyläkehityshankkeen menestyksekkäin yrittäjä vuonna 2010. Kuva: Latif Kazanxhiu
Mikel Kocalla kasvaa komeita vasikoita. Mikel oli kyläkehityshankkeen menestyksekkäin yrittäjä vuonna 2010. Kuva: Latif Kazanxhiu

Vuonna 2004 Fida polkaisi yhteisökehitysohjelman käyntiin Baltezin romaniyhteisössä. Pari vuotta sitten ensimmäinen kyläläinen ilmoitti olevansa valmis aloittamaan pienlainatoiminnan. Nyt innokkaita on enemmän kuin resursseja.

Fidan yhteisökehitysohjelman koulutustiimiä johtavalta Agron Aganilta vei vuosia saada albanialainen romaniyhteisö innostumaan pienlainatoiminnasta. Työn ensihedelmien myötä toiminnasta tuli kuitenkin niin suosittua, että enää ei ole mahdollista ottaa kaikkia halukkaita toimintaan mukaan.

Monet Albaniassa asuvat romanit omistavat pienen maatilkun, josta saadaan ruokaa eläimille. Pienlainan turvin he voivat ostaa tilkulleen muutaman eläimiä muutaman vuoden päästä myytäväksi.

Väki ei vielä muutama vuosi sitten nähnyt arvokkaana omistamaansa maata, eikä monikaan heistä esimerkiksi viljellyt sitä.

− Ihmisiä piti hiukan innostaa ottamaan käyttöön ne resurssit, jotka heillä jo oli,  Agron Agan analysoi Baltezin kylällä tapahtunutta kehitystä.

Turvallisella lainalla kohti omavaraisuutta

Vuonna 2010 aloitettiin pilottiprojektina kokeilu, jossa oli kymmenen hyödynsaajaa. Hanke onnistui yllättävän hyvin, ja tänä vuonna lainansaajien joukko kasvoi. Myös lainasummat kasvoivat jonkin verran.

Hyödynsaajille tarjotaan perusopetusta, johon sisältyy mm. kirjanpitoon, markkinointiin sekä uudelleen investoimiseen valmentavaa koulutusta. Heitä ohjataan myös tekemään suunnitelma siitä, miten aikovat lainasumman käyttää.

− Yrittäjyys on parempi idea kuin se, mitä romanit yleensä ovat tottuneet tekemään leipänsä eteen: keräämään kaikenlaista metalliromua ja myymään sitä, sanoo Agron.

Yksi viimevuotiseen pilottikokeiluun osallistuneista ei tarvinnut tänä vuonna lainarahaa lainkaan, vaan hän pystyi jatkamaan toimintaa omalla rahoituksella.

− Suurin kehitys on tapahtunut ihmisten mielissä.

30.9.11