
Kansallinen ikoni Katri Helena on osallistunut jo useana vuonna Nenäpäivään. Hän uskoo edelleen pöljäilyn voimaan.
– Auttamisesta tulee hyvä mieli. Nenäpäivä on huippuesimerkki siitä, miten hauskalla tavalla saadaan ihan valtava apu aikaiseksi, iloitsee Katri Helena.
Katri Helena on jo ennen Nenäpäivää osallistunut Unicefin kautta kehitysmaiden lasten ja naisten auttamiseen yli 20 vuoden ajan. Kotimaassa hän tekee työtä suomalaisten lasten hyväksi kirkon diakoniatyön kautta. Tulokset innostavat auttamaan.
– Näin Nepalissa naisia, jotka oli koulutettu osuustoimintaan. Heidän elämänsä oli täysin muuttunut. Tyttöjä saadaan kouluihin eikä heidän tarvitse mennä naimisiin ja synnyttämään lapsia 14-vuotiaina.
– Siellä on intoa ja elämäniloa hyvin paljon. Juuri siitä on kysymys, että ihmisille saadaan usko hoitaa omia asioitaan.
– Tuntuu todella hienolta antaa näitä minun mielestäni todella pieniä mahdollisuuksia ihmisarvoiseen elämään, kuvailee Katri Helena.
Nenäaktivisti haastaakin koko kansan kantamaan kortensa kekoon:
– Mihin me laitetaan näitä euroja? Se ei meidän kukkarossa tunnu missään, jos me laitetaan yksi euro, kaksi euroa, kymmenen euroa tai kaksikymmentä euroa johonkin hyvään, millä me saadaan pelastettua ihmisten elämä!
Toimittaja Arvi Lind on laittanut nenänsä likoon kehitysmaiden lasten hyväksi.
– Lapset ovat minulle erittäin läheinen ja rakas asia. Minulla on omia lastenlapsia kuusi. Olen toimittajan työssä nähnyt lasten kärsimystä esimerkiksi sodan jaloissa.
Lind pitää tärkeänä myös kotimaahan annettavaa apua, mutta ei näe koti- ja ulkomaan avustustyössä ristiriitaa.
– Olen sen verran nurkkapatriootti, että mielestäni myös oman maan asiat täytyy hoitaa. Mutta kyllä meillä riittää jaettavaa myös muille. Auttaminen maailman kaikilla kolkilla on hyvä asia.
Millä sanoilla koko kansan uutisankkuri innostaisi ihmisiä osallistumaan Nenäpäivään?
– Pienikin apu on tärkeä. Pisaroista syntyy meri. Pienikin apu on tervetullut, joten kehotan kaikki antamaan vointinsa mukaan.
Katso huikea Nenäpäivä-show ja osallistu uuden ennätystuloksen tekemiseen perjantaina 4.11.2011 kello 19.10 YLE TV2:lla. Lisätietoja: www.nenapaiva.fi.