Ennustajatäti rakastui Raamattuun

Ennustajatäti ei enää ennusta. Nykyään hänellä on uudenlainen tiedon lähde.

Käsi kuin käsi – hän osasi lukea sitä.

Kokeneena ennustajana Phin eli lähellä henkimaailmaa ja aisti sen liikkeet. Hän tulkitsi kaikkien käsien koukeroisimmatkin juonteet asiakkaiden jännittäessä, mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Uskoontulonsa jälkeen hän kuitenkin vaihtoi povaamiseen käytetyn ajan toiseen, parempaan tarkoitukseen.

Phin-täti, jonka koti on Rattanaburissa Koillis-Thaimaassa, tuli uskoon viime kesänä. Kun Jeesus tuli 84-vuotiaan tädin elämään, povaaminen ja kaikenlainen kohkaaminen henkimaailman kanssa jäivät pois.

Tilalle tuli jotain aivan muuta: Phin alkoi lukea Raamattua. Monien thaimaalaisvanhusten tapaan Phin ei osaa lukea kovin hyvin.

Lukutahti on hidas, ja iän heikentämä näkö entisestäänkin hidastaa sitä. Mutta tämäpä täti innostui löydöstään niin, että päätti lukea Raamatun, kävi miten kävi, särkipä silmiä tai ei.

Viidessä kuukaudessa hän on päässyt Hesekieliin saakka.

Kuinka moni meistä yltää samaan?

7.11.11